KUN ELÄMÄ TAPAHTUU

Perustaessani tämän blogin, ajattelin postata uuden kirjoituksen noin viikon välein. Aiheita pulppusi mielessäni ja harkitsin jopa jonkinlaisen julkaisu-aikataulun (wtf?!?) tekemistäni itselleni. Niin tyypillistä minua! Innostun, suunnittelen ja aikataulutan. Ja sitten se tapahtuu; elämä. Huomaan ettei minulla olekaan aikaa, kykyjä tai kiinnostusta.

Viimeisimmästä postauksestani on nyt kulunut pari viikkoa enkä tätä kirjoittaessani vieläkään ole varma, mitä kaikkea aion tässä kirjoituksessa käsitellä. Blogihommia en aio haudata, mutta joudun taas kerran myöntämään oman rajallisuuteni, osaamattomuuteni ja niin edelleen. Tekosyiden määrä on loputon.

Olipa kyseessä sitten dieetti, uusi harrastus tai kotityöt, se perkeleen elämä tapahtuu joka kerta! Vaikka kuinka vannoisit itsellesi, että nyt pidän näistä sovituista asioista kiinni, joudut enemmin tai myöhemmin toteamaan, että säännöt on luotu joustamaan ja elämä yllättää. Tulee aikataulullisia haasteita, flunssia, lorvikatarria tai sosiaalisia paineita.

Mutta onko se vaarallista jos et pysty sataprosenttisesti noudattamaan itsellesi luomia sääntöjä? Itse olen oppinut olemaan armollinen. Huolimatta siitä, etten ole suoriutunut läheskään kaikesta mistä oli tarkoitus, on pakko sanoa, että alkanut vuosi on tähän asti ollut mitä mahtavin! Olen tavannut minulle rakkaita ihmisiä, innostunut liikunnasta (taas kerran) ja työtkin ovat luistaneet.  Tärkeintä on tehdä elämästään oman näköistä. Ei ole vaarallista, jos löytää itsensä vessasta värjäämästä kulmiaan, vaikka oli aikeissa kirjoittaa kokouspöytäkirjaa jonka dead line kirkuu jo menneisyydessä tai jos toisinaan hilluu vielä kylpytakissa, kun oikeasti pitäisi olla jo työmatkalla.

Siskot ja veljet! Hengittäkää syvään ja olkaa armollisia itsellenne! Skoolataan yhdessä elämälle ja nautitaan matkasta!

Kuvat: Taru Tuomi