Tasa-arvo (?)

Wuhuu tytöt! Me teimme sen! Näin Tyttöjen päivän viikolla jolloin Kanadan ihana pääministerikin kehoittaa kasvattamaan pojista feministejä, voin onnellisena todeta  että olemme osittain jo päässeet tähän tavoitteeseen.  Ainakin viimeisten (itseni suorittamien) tutkimusten varjossa voidaan havaita, että tietyt deittailuun liittyvät normit ovat vihdoin vapautuneet sukupuoliroolien puristuksesta.

(Kirjoitan tätä Tampereen pääkirjasto Metson kahvilassa, joka on yllättävän hankalaa koska viereisessä pöydässä läppäriä hakkaa aivan s**tanan komea mies. Varmistuakseni hänen komeudestaan, täytyy minun pysähtyä ihailemaan häntä kerran per kolme kirjoitettua sanaa) (Ps. Hän rekistetöi kauneuteni varmaan jo ensisilmäyksellä koska ei ole vilkuillut lainkaan minua).

Olen nimittäin todennut ettei ole enää pelkästään naisten etuoikeus houkutella seurusteluhaluttomia miehiä tapaamisiin seksin varjolla vaikka pohjimmiltaan toivoisikin tapaamiselta muutakin kuin pelkkää lihallista yhteyttä.

Tajuan nyt deittailleeni tällaista edelläkävijää jo vuonna 2012. Tuolloin en osannut miehen käytökselle juurikaan arvostusta antaa. Muistan soittaneeni hämmentyneenä ystävätterelleni poistuttuani miehen asunnosta. ”Se ei enää anna jos en jää yöksi, mutta mää haluan nukkua yksin ku on huomenna töitä. V*ttu mitä pelleilyä! — No mää lähin vetään sieltä ja oon nyt kaupassa. Meen kotiin syömään lihapiirakoita, on niistäkin jotain iloo.

Siitä miten miehet houkutuslinnun roolistaan suoriutuvat, en ole vielä kovinkaan vakuuttunut. Voi olla, että naiset ovat vaativampi yleisö esimerkiksi tilannetajun suhteen. Lomaillessani Australiassa eräs melbournelainen Tinder-matchini alkoi painostaa tapaamisen suhteen. Hän oli lisäksi vahvasti sitä mieltä, että tapaamisen pitäisi tapahtua serkkuni kotona, jossa Melbournessa ollessani asuin. Olimme tuolloin lähteneet parin viikon reissulle, joten tapaaminen ei olisi ollut tuolloin mahdollinen vaikka olisin ajatuksesta innostunutkin. Tyypin päällepäsmäröinti ärsytti, joten lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä. Huomattuaan tämän hän pahoitteli omaa karkeuttaan ja toivoi ettei loukannut minua. Kun palasin Melbourneen,  mies tiedusteli, olisinko halukas tapaamaan häntä ruoan tai drinkkien merkeissä. Vastasin, että olen maassa enää alle viikon, joten olen päättänyt keskittyä kaikkeen muuhun paitsi deittailuun. Herra näki varmaan tilaisuutensa tulleen ja tiedusteli, ehtisinkö kuitenkin pitää hieman hauskaa, aikaa tapaamiseen olisi mennyt kuulemma maksimissaan tunti. Kirvelevin sydämin (NOT) kieltäydyin.

Suomi-pojat, ei ole syytä häpeään, koska kakkosiksi ette jää! Tämän todisti eilen Kimmo (nimi ei muutettu), joka odotettuaan YLI PUOLI TUNTIA vastaustani Tinderissä, teki yhden niistä tarjouksista joista nainen ei vain voi kieltäytyä (paitsi ilmeisesti minä). Aiemmin asiallinen ja mukava viestittelymme sai uuden käänteen, kun Kimmo viestitti: ”No prkl jos ei jutteleminen kiinnosta ni voidaa me myös pannakki”.

Vai voidaanko Kimmo? LUITKO JO:

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/tinder-australia-melbourne-and

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/kesakuun-tinder-tapaus-nelikymppinen