Ei niitä kuukautisia kuulunutkaan…

… eilen niiden siis oli taas tarkoitus alkaa, ja olin ihan saletti asiasta. Koko viikon kestäneet menkkakivut eivät jättäneet toiveille juurikaan sijaa, ja huonoon tuuriin jälleen luottaen otettiin eilen aika tukevat kokopäivän sunnarit mimosa-drinkkeineen. Kolmelta yöllä bacardicola kädessä tajusin että jotain puuttui. 

Kuukautiset!

c3e.jpg

Menkat on olleet nyt tänä yritysaikana vaan kerran myöhässä vajaan päivän verran. Muuten ne ovat tulleet tasan ajallaan tai jopa mukavasti etuajassa. En kuitenkaan vielä halua innostua asiasta, koska mahaa nippailee munasarjojen kohdalta vieläkin.

Nyt on kuitenkin jo maanantai-ilta, eikä pienintäkään tuhrua ole lievistä kivuista huolimatta ilmaantunut. Huomenna, mikäli menkat eivät ala yöllä, menen töiden jälkeen käymään apteekissa. Testataan sitten iltapäivällä yhdessä miehen kanssa, josko nyt ihan oikeasti vihdoin olisi meidän aika!

Vaikka tuossa aiemmin kirjoitin, etten halua vielä juhlia asiaa, kävin kuitenkin googlaamassa ”Laskettu aika joulukuussa 13”-keskusteluketjun. Nettilaskurin mukaan tämän mahdollisen itiön LA olisi 8.12. ja raskausviikkoja olisi kertynyt tänään 4+1. Siellä keskustelussa oli jengiä, jotka olivat tehneet positiivisen testin jo viikolla kolme! Whattaahell? Lukaisin nopeasti ketjun läpi ja totesin ettei ole mun paikka. Varsinkaan vielä kun mikään ei ole varmaa ja verinen meininki saattaa piileskellä ihan kulman takana juuri niinkuin ennenkin. 

Silti.

Iischk! <3 

 

 

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Hyvä olo
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.