Albany, NY

Albany_3.jpg

Yhtenä päivänä päätettiin pitää vapaata ja matkustettiin läheiseen kaupunkiin Albanyyn. Tunnelma siellä oli outo. Keskustassa valtavia hallintorakennuksia mutta vain muutaman sadan metrin päässä köyhyyttä. Kaupungin yli puhalsi jäätävä viima ja kadut olivat autioita lukuisia lihavia oravia lukuunottamatta. Kävimme Albany Institute of History and Art – museossa. Oli kiintoisaa oppia amerikkalaisesta maailmankuvasta. Museossa oli muunmuassa asiakaskysely missä ihmisiä pyydettiin vastaamaan kyselyyn ”Mitä sinulle tulee mieleen siirtomaa-ajasta” ja jopa aikuisten vastauksen olivat luokkaa ”Silloin kaikki oli vanhanaikaisempaa ja naiset pukeutuivat hameisiin.” Missä historiatietämys. Muutenkin museon näyttelyistä kävi ilmi kuinka amerikkalaiset pitävät ”ensimmäisiä amerikkalaisia” sankareina ja kansakunnan perustajina, ja intiaaneja julmina ja sivitymättöminä villi-ihmisinä. Museon vetonaula oli kaksi muumiota, jotka joku paikallinen liikemies oli 1900-luvun alussa ostanut Kairosta ja kuskannut Albanyyn asti, koska siihen aikaan egyptologia oli muodikasta, ja pitihän nyt jokaisessa vakavasti otettavassa museossa olla pari muumiota.

Tapoimme aikaa kahvilassa, äklömakean suklaakirsikkajuustokakun kera, ja illalla suuntasimme Andy Stetson trion jazzkonserttiin. Yleisössä oli lähinnät keski-iän ylittäneitä amerikkalaisia pariskuntia. Small talk on niin olennainen osa amerikkalaista kulttuuria, että jopa konsertissa yksi kolmasosa kului muusikon juontoihin ja vitsailuun. 

Joukkoliikenne on täällä niin kehno, että kello yhdeksän lauantai-iltana busseista ei ollut enää tietoakaan, joten jouduimme ottamaan taksin takaisin Troyhin. 

Albany_1.jpg

Albany_2.jpg

Albany_4.jpg

 

Kulttuuri Matkat Musiikki Uutiset ja yhteiskunta

Troy, NY

Terveisiä Amerikasta! Ensimmäinen kertani tällä mantereella. Minulla oli USA:sta vain monia stereotypiota, joista useat todettavasti pitävät paikkansa. Ensivaikutelmat: kaikki on kamalan suurta, kaikkialle mennään autolla ja small talk kaikkialla ja kaikkien kanssa on kamalan tärkeää.

Tällä hetkellä oleskelen pikkukaupungissa nimeltä Troy, joka sijaitsee kahden tunnin junamatkan päässä New York Citystä Hudson-joen vartta pitkin pohjoiseen. Asuinpaikkana on vanha kirkko, joka on sittemmin kunnostettu taiteilijaresidenssiksi. Kaikkialla on lyijylasia ja tummaa puuta ja ilmassa tuoksuu öljymaali. Varsin kotoisa ja taiteellinen ilmapiiri, täydellinen rauha keskittyä,  Muut asukkaat ovat tällä hetkellä kuvataiteilijoita, mutta on todella kiinnostavaa työskennellä kuvataiteilijoiden rinnalla tanssiin keskittyen. Täällä on vielä täysi talvi, mutta nautin hankikannolla kävelystä ja kunnon lumikerrostumista… On todella luksusta, että asunto ja työtila ovat samassa rakennuksessa, hengähtystaukoa suurkaupunkien päivittäisestä tuntien metrossa istumisesta!

troy5.jpg

 

IMG_5694.jpg

 

troy1.jpg

troy2.jpg

troy3.jpg

 

Työ ja raha Matkat Työ