Kiitos, mutta ei kiitos

Olen reilun vuoden ajan etsinyt työpaikkaa ja lähetellyt runsaasti hakemuksia matkaan. Aiemmin avauduin työnhaun työteliäisyydestä ja siitä, miten se menee tunteisiin. Tietenkään hylsyä ei pitäisi ottaa henkilökohtaisesti, mutta kyllä sen silti vaan ottaa. Olen hakenut työpaikkaa, nähnyt itseni kyseisessä tehtävässä ja tehnyt hakemuksen tosissani. Vielä kun panoksiin lisätään taloudellisen toimeentulon aspekti, on jokainen ”ei kiitos” monella tavalla lannistava.

Olen siis tuijotellut hylsykirjelmiä jokusen tovin. Joku ihminen nekin kirjoittaa. Ihminen, jonka tulee ilmoittaa toiselle ihmiselle, että et nyt päässyt meille töihin. Oletan, että muillakin ihmisillä on tunteet, joten yritän tulkita viestin ihmisyyttä. Aina se ei onnistu. Kokosin joukon hylsyjä ja tein niihin tulkinnat. Löydättekö tuttuja fraaseja?

Kootut hylsyt

Kiitos hakemuksestasi toimistotyöntekijän tehtävään. Saimme tehtävään noin 290 hakemusta ja valitettavasti tällä kertaa valinta ei kohdistunut sinuun.

Tulkinta: Tähän hommaan tuli kaatamalla hakemuksia ihmisiltä, joilla oli työtehtäviin liittyvää koulutusta ja kokemusta. Esimerkiksi Sirpa on ehtinyt olla 20 vuotta johdon assistenttina ja hän on tehnyt myös palkanlaskentaa ja valmistunut merkonomiksi. Me kuitenkin palkattiin tähän Peran naisystävän tytär, joka on työtön sisustusarkkitehti ja tosi hyvännäköinen.

Saimme avoimeen tehtävään noin 150 hakemusta, joista pitkän harkinnan jälkeen valitsimme jatkoon menijät. Painotimme kokemusta ja ennakkotehtävän vastauksia, mutta hakijoiden tasokkuuden vuoksi myös joitakin näissä hyvin onnistuneita henkilöitä jouduimme jättämään matkasta jo tässä vaiheessa. Valitettavasti sinun kohdallasi hakuprosessi ei jatku tästä eteenpäin.

Tulkinta: Otettiin meille duuniin tällainen itseoppinut, hyvin somessa tienaava influensseri, koska teillä korkeakoulun käyneillä oli liian korkeat palkkatoiveet, liian vähän käytännön kokemusta ja meillä pitää lähinnä olla hemmetin nopea, eikä mikään pilkunviilaaja. Tästä tuli vähän kinaa kun Jenna olisi halunnut asiantuntijatason markkinointityypin ja Rasmus jonkun pitkän linjan AD:n, joka voisi tarvittaessa tehdä vähän myyntiä. Joillakin oli ihan kivat ennakkotehtävät ja koska käytitte niihin selvästikin aikaa, muotoilen tämän nyt jotenkin niin, että me arvostamme täällä hommaa, jonka olette niiden eteen tehneet.

Saimme erittäin paljon hyviä hakemuksia, mutta ikävä kyllä emme voi tällä kertaa kutsua sinua jatkoon.

Tulkinta: Saatiin jäätävä määrä hakemuksia, osa niistä oli ihan hyviä – sinun ei välttämättä ollut yksi niistä. On kuitenkin ikävää, että niin monta meille töihin haluavaa ihmistä ei voi tulla meille töihin. Olisit voinut olla ihana työkaveri ja hyvä tyyppi tähän hommaan, mutta nyt ei kysyntä ja tarjonta kohdanneet. Toivotan parempaa onnea ensi kerralla. Olemme oikeasti pahoillamme. Haethan uudelleen sitten kun avautuu taas uusi paikka.

Kiitos kiinnostuksestasi sihteerin työtehtävää kohtaan. Valitettavasti et ole oikea henkilö tehtävään.

Tulkinta: Emme käsitä miksi hait tätä työtä. Sinulla ei ole koulutusta tai kokemusta kyseisestä tehtävästä.

Työnhakija

Ei muuta kuin Duunitorin haku laulamaan.

Työ ja raha Oma elämä Työ Höpsöä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.