Miltä kuulostaisi palkaton työ?

Selaillessani jälleen kerran avoimia työpaikkoja vastaan tuli harjoittelijan paikka, jonka tehtävät kuulostivat mielenkiintoisilta. Pitkän selostuksen luettuani selviää, että kyseessä on kokoaikainen kolmesta kuuteen kuukautta kestävä palkaton työ. Hetikö laitetaan nimeä paperiin?

Opiskelijoiden harjoittelupaikat

Näitä tulee aina silloin tällöin vastaan. Varmasti joku opiskelija, joka kipeästi tarvitsee opintopisteitä työharjoittelusta, tuonkin työn nappaa pois kuljeksimasta. Periaatteessa tämä työn tekemisen muoto saa niskavillani pystyyn. Yliopistossa opiskellessani meidän työharjoittelua tuettiin harjoittelutuella. Tämän saamisen edellytyksenä oli, että työnantaja maksaa puolet palkasta. Tällainen täysin palkaton harjoittelu olisi ollut minulle ja monelle muulle mahdoton toteuttaa. Itse sain opintotukea 280 euroa kuussa ilman asumislisää, koska en ollut siihen asumismuodon vuoksi oikeutettu. Koska kukaan perheellinen aikuinen ei pärjää tuollaisilla tuloilla, kävin samalla töissä, kuten monet muutkin opiskelijat. Jos olisin ollut tilanteessa, jossa harjoittelutuettua paikkaa ei olisi ollut saatavilla, en olisi harjoittelua voinut tehdä. Täysipäiväisen työn ja normaalin perhe-elämän ohella toisen palkkatyön teko ei olisi onnistunut. Uuden työn opettelu ja jatkuva uuden omaksuminen on kuluttavaa. Siinä ei juurikaan jää paukkuja esimerkiksi kaupan kassalla työskentelyyn iltaisin ja viikonloppuisin. Kerron tämän ihan omasta kokemuksesta. Olin hetken yhtä aikaa osa-aikaisessa kirjastoharjoittelussa ja kaupantädin työssä. Jotenkin vaan työpäivän jälkeen aivot kieltäytyvät käsittelemästä mitään peruskauraa haastavampaa toisessa työssä. Sinnillä siitä selvittiin, mutta kommelluksiakin sattui.

Ymmärrän tavallaan yritysten näkökulman siinä, että harjoittelija ei ole vielä valmis työntekijä. Häntä pitää opastaa, kouluttaa ja tukea enemmän kuin ns. oikeaa työntekijää. Hän kuitenkin tekee yritykselle työtä, jonka arvo on enemmän kuin täysi nolla. Usein tekijää houkuttelee ajatus siitä, että saa jalkansa oven väliin ja olisi mahdollisuus saada esimerkiksi palkallinen kesätyö tai oikea työ opintojen päätyttyä samasta paikasta. Joskus näin onkin. Mielestäni kuitenkin tällaista epämääräistä lupausta reilumpaa olisi maksaa työstä palkkaa. Harjoittelijan tapauksessa sen ei tarvitse olla täysi palkka, vaan jokin prosentuaalinen osuus siitä, mitä se olisi jos työhön pestattaisiin valmis ammattilainen. Olen itse hakenut nyt palkallisia harjoittelupaikkoja, sillä tiedostan olevani vielä aloittelija ja arvostan kokemuksen saamista. Hyväksyn matalamman palkan alkuun, eikä tämä ole ongelma. Palkaton työ on sen sijaan aivan eri asia.

Työllistämistuetut työpaikat

Täysin oma lukunsa ovat erilaiset työllistämistoimenpiteenä työharjoitteluun työllistyvät työntekijät. Työstä maksetaan toki palkkaa, mutta se on usein pienempi kuin TES määrittelee ja työnantajan sijaan palkkaa maksaa yhteiskunta työllistämistukien muodossa. Työkokemuksella on valtava arvo ja joskus ainoa keino saada sitä on työllistämistukipaikan kautta. On kuitenkin olemassa yrityksiä ja yhdistyksiä, jotka käyttävät tätä pääasiallisena tapana saada edullista työvoimaa. Tässä MOT:n jutussa tuodaan esiin mielenkiintoisia ja järkyttäviäkin asioita työllistämistuettujen työpaikkojen todellisuudesta. ”Vaikuttaa siltä, että palkkatuettu työ on tavallista työtä ilman normaaleja työehtoja. Työaika on lyhyempi, palkka alhaisempi, eikä työterveyshuoltoa tai muita työsuhde-etuja aina ole.” Tiedän, että tässä toiminnassa on osittain hyvä ajatus takana, mutta ei voi olla hyväksyttävää, että jatkuva työllistettävien virta hoitaa suurimman osan tehtävistä ja että liikevoitto tehdään verovaroin, työllistämiseen tarkoitettujen tukien kautta.

Työmaailmassa on tällä hetkellä niin paljon korjaamisen varaa. Yrittäjyyttä ja työllistämistä tulisi tukea, koska se luo tarpeellisia työpaikkoja. Työpaikan saaminen ja pitäminen ovat monella tapaa ihmisen hyvinvointia tukevia asioita. Yksilöllä on tarve kuulua yhteisöön, tuntea olevansa tarpeellinen ja eläminen vaatii rahaa. Kuitenkaan palkallisen työpaikan saaminen ei ole helppoa. Miten tästä tuli niin vaikeata?

Floristi ja kaktuksia

Työ ja raha Oma elämä Työ

Kassa numero 5 avautuu

Ilta-Sanomien Me Naiset -osastolla on juttu myymäläpäälliköstä, joka on avautunut korona-ajan raivoavista asiakkaista. Saadaan kohtuuttomia huutoraivareita, turvaväleistä ei piitata ja kiukutellaan. Tässä puututaan ikävään ilmiöön, joka koronan myötä on vain korostunut: asiakaspalvelijat joutuvat sietämään työssään huonoa käytöstä. Pääsääntöisesti siihen ei voi puuttua tai sanoa vastaan, sillä ”asiakashan sen palkan maksaa” ja ”asiakas on aina oikeassa”.

Ne vaativat kaupantädit

Tällä viikolla näin lähimarketissa tapauksen, joka sai niskavillani pystyyn silkasta myötätunnosta. Vanhempi mieshenkilö halusi mennä läpi pikakassasta ilman ostoksia. Kassalla oli portti, joka aukeaa vain kuitilla. Asiasta tiedotettiin suuressa plakaatissa kassan edustalla. Mieshenkilö ei tästä järjestelystä pitänyt, vaan alkoi vähän haastamaan myyjää asiasta kuuluvaan ääneen. Törkeyksiin ei tässä menty, mutta en voi käsittää tällaista turhaa purnaamista. Mitä veikkaat, onko tämä myyjätär porttiviritelmän keksinyt? Ei. Miksi siinä on sellainen ärsyttävä portti? Jottei siinä olisi turhaa edestakaisin ramppaamista, mikä vaikeuttaa kassahenkilön valvontatehtävää. Luuletko, että kassahenkilöllä on jotakin henkilökohtaista sinua vastaan, kun hän ei päästä juuri sinua, mitä viattominta olentoa, siitä portista läpi? Epäileekö hän sinua varkaaksi? ***tuileeko hän? Ei, ei ja ei. Hän tekee työtään. Jos on jokin sääntö, työntekijän on pidettävä siitä kiinni, vaikka se tuntuisi asiakkaasta ikävältä.

Vähän sama on alkoholin myyntikielto kello yhdeksän jälkeen. Vaikka sinua kuinka korpeaisi tällainen valtion harjoittama holhoaminen, jos olutlaatikkoasi yritetään piipata kello 21:00 jälkeen, kone ilmoittaa kassahenkilölle myynnin olevan kielletty, koska laki niin määrää. Jossakin vaiheessa tässä saattoi olla pieniä liukumia asetuksista riippuen, mutta se kohtuuton raivo mitä tämä on saanut myyjiä ja kauppoja kohtaan aikaiseksi on aivan järjetöntä.

En ole yllättynyt, että koronakiukkua puretaan myyjiin. Asiakaspalveluhenkilöt ovat niitä ilmaisia terapeutteja, jotka eivät pääse pakoon, eivätkä saa sanoa vastaan. Urani aikana olen törmännyt kaikenlaiseen. On oikeasti olemassa ihmisiä, jotka tulevat kauppaan purkamaan kiukkunsa. Minulla oli muutama asiakas, joita järjestelmällisesti juoksin karkuun, sillä heillä oli aina jotakin valitettavaa. Heidän kiukkunsa ei ollut lainkaan suhteessa itse asiaan. Valitusvirret päättyivät usein siihen, että oli minun vikani jos hyllyssä ei ollut tuotetta X tai asiakas ei nähnyt hintalappua.

Asiakaspalvelutyössä minua on tökitty sormella, taputettu takapuolelle, syytetty mahdollisesta tulevasta tulipalosta tai kuolemasta (kaksi eri episodia), haistateltu, haukuttu hitaaksi ja kysytty olenko tyhmä. Työtoveriani heitettiin lihapaketilla, toista uhkailtiin ja kolmatta stalkattiin. Olen usein miettinyt, että myyjän työssä haastavinta ei ole itse työ, vaan huonon käytöksen sietäminen. Myyjän tuntipalkka on noin 11 euroa. Kuinka paljon skeidaa sinä olisit valmis sietämään tuohon palkkaan? Jokaisen pitäisi tehdä jossakin vaiheessa elämäänsä asiakaspalvelijan töitä. Ehkä se opettaisi alkeellisimpia käytöstapoja.

Iloinen myyjä

Työ ja raha Oma elämä Työ