Investing girl

Minun olisi pitänyt syntyä mahdollisesti trust fund -tyttönä. Pidän opiskelemisesta, matkustamisesta ja shoppailusta. Koska nyt kuitenkin satun olemaan ns. tavis, kaikenlaista täytyy kokeilla tienatakseen homejuustonsa. Tämä juttu sopii kategoriaan vaihtoehtoiset, joskin hitaat tavat tienata. Tällä kertaa kyseessä on indeksirahasto ja siihen sijoittaminen.

Indeksirahasto

Sijoitin koemielessä kolmeen eri indeksirahastoon, sillä luin jostakin (eli Redditistä ja Nordnetin sivustolta), että ne olisivat vakaa ja pienikuluinen kohde. Ennen kuin kysyt, että mikä **tun indeksirahasto, voin paljastaa, etten itsekään tyhjentävästi ymmärrä niiden periaatetta. Se on rahasto, joka koostuu valikoimasta osakkeita, joiden suhde pysyy samana. Nordnet kertoo asiasta näin: ”Indeksirahasto on sijoitusrahasto, joka sijoittaa vertailuindeksin mukaiseen osakekoriin. Indeksirahasto ei ota näkemystä osakevalintoihin, vaan ostaa osakkeita samalla painolla kuin ne ovat indeksissä. Indeksirahastot ovat helppo ja kustannustehokas vaihtoehto kenen tahansa säästäjän salkkuun.” Eniten tässä houkutteli hajauttaminen. Sen sijaan, että pistäisin rahani vaikkapa yhteen suojamaskeja valmistavaan yritykseen, tässä mallissa rahat hajautetaan joukkoon yrityksiä ympäri maailmaa.

Laitoin 20.10.2020 kolmeen Nordetin eri rahastoon 15 euroa jokaiseen. Ne ovat Indeksirahasto Eurooppa, Indeksirahasto Maailma ja Indeksirahasto USA. Oheisessa taulukossa näkyy tilanne 8.12.2020.

Taulukko indeksirahastojen arvon muutoksesta

Tilanne vaihtelee tiheään, mutta reilun kuukauden perusteella Maailma on tuottanut parhaiten. Euroopan ja Maailman turvin olen tehnyt huikean kahden euron verran voittoa. Prosentuaalisesti 6,32 on jo ihan hyvä tuotto tavallisen pankkitilin korkoon verrattuna. Nyt on ollut ilmeisesti poikkeuksellisen nousujohteinen aika, johon vaikuttanee USA:n presidentinvaalien ja koronan lisäksi kuun asento ja yleiset vibat. Mitä enemmän asiaa miettii, näyttää siltä, että arvopaperikauppa ja kaikki sijoitustoiminta perustuu rahaan, jota ei ole oikeasti olemassa. Tämä on oivallinen tapa hankkia jännitystä elämäänsä. Kalliimpi kuin Candy Crush Saga, mutta voi jonain päivänä auttaa jonkun unelman täyttymisessä.

Netissä törmää nykyään useinkin erilaisiin menestystarinoihin, joissa kaiken ytimessä ovat viisaat sijoitukset. Tämä ei kuitenkaan ole mikään suoraviivainen tie taloudelliseen riippumattomuuteen. Kertomuksen vaarat -projekti on analysoinut ansiokkaasti tekstissään kokemusasiantuntijuuden alalajia, eli sijoitusneuvojien aaltoa mediassa. Se sama 15 euron sijoitus kummittelee omassakin tekstissäni – se on nimittäin Nordnetin minimisijoitus ja/tai -kuukausierä indeksirahastoissa.

Disclaimer: tätä postausta ei ole tarkoitus käsittää kehotukseksi sijoittaa rahaa Nordnetin indeksirahastoihin tai minnekään muuallekaan. Sijoittamiseen sisältyy aina rahojen menettämisen riski. Kirjoittaja ei ymmärrä sijoittamisesta tavallista hiihtäjää enempää.

Työ ja raha Oma elämä Puhutaan rahasta Työ

Do the (side) hustle

Cambridgen sanakirjan mukaan side hustle on työ, jota teet päivätyösi ohella ja josta saat rahaa. Wonolon mukaan  se eroaa osa-aikatyöstä siinä, että side hustle toteutuu omin ehdoin ja on kenties jotakin, mikä on tekijälleen intohimon asia. Itse suhtaudun rahaan intohimoisesti siinä mielessä, että tykkään syödä ja asua, joten en ole niin nöpönuuka. Välillä minulle on kelvannut kaikki. Jopa sellainen, joka on sisältänyt 39 kilometrin pyöräilyn vajaan kahdeksan euron takia, mutta ei mennä siihen nyt, vaan puhutaan side hustle -ilmiöstä ylipäätään.

Teknologia mahdollistaa monet pienet sälätyöt esimerkiksi sisällöntuotannosta mielipidekyselyiden täyttämiseen. Osan töistä voi tehdä jopa älypuhelimella. Pikkurahan tienaaminen on helpompaa nyt kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten. Suuri osa hommista on sellaista, ettei niissä vaadita erityistaitoja. Riittää, että osaa noudattaa annettuja ohjeita, jotka kylläkin ovat usein englanniksi. Monille ihmisille satanen tai pari kuukaudessa tulee ihan tarpeeseen. Varsinkin jos päivätyö on matalapalkkaisella alalla tai ura vasta alussa. Itse tienasin asiakasneuvojana (telemarkkinointialan työsopimuksella) 10.40 euroa per tunti. Siinä oli tarvetta sivutienesteille.

Sivubisnesten teossa on kuitenkin tiettyjä vaaroja. Jos kaikki vapaa-aika täytyy käyttää tuottavaan toimintaan, elämästä katoaa äkkiä ilo. Ihminen tarvitsee oikeasti luppoaikaa. Luovuudelle se on suorastaan välttämättömyys. Siinä mielessä side hustlen intohimonäkökulma onkin toisaalta perusteltu. Jos teet kassaa karttavaa puuhastelua päivätyön ohella, tulisi sen olla oikeasti nautittavaa toimintaa. Olen silti sitä mieltä, että arjen jokaista valveillaolohetkeä ei tulisi optimoida taloudellisesti tuottavaksi. Ihminen on siitä vaivalloinen otus, että se kaipaa merkityksellisyyttä elämäänsä.

Miten sitten saada lisätienestejä, jos ei ole intohimoinen koodaaja tai lastenvahti? Netti tiukkuu artikkeleita, joissa luvataan satasia tai jopa tonni kuussa side hustlella. Se ei mielestäni ole tällä hetkellä realistinen tienesti, ainakaan suomen kielialueella. Seuraavaksi ammunkin alas viehättävällä realistisuudellani muutaman duunin.

Sisällöntuotanto

Tämän piti olla kaikkien luovien introverttien unelma. Etätyötä oman kodin rauhassa tai palmun alla, päätä itse työtehtävistäsi ja määrää itse omat työaikasi. Maailma tarvitsee tekstejä! Niillä myydään, viihdytetään ja informoidaan. Laadukkaasta tekstistä maksetaan ja bloggaamisella tienaa! Heh.

Optimaalisessa tilanteessa näin voikin olla. Täytyy vaan saada asiakkaita suoraan itselleen. Oletteko kokeilleet platform-tyylistä sisällöntuotantoa, jossa teet töitä ikään kuin välitysfirmalle? Minä kokeilin. Tienasin 1000 sanan artikkelilla 19 euroa (josta vähennetään vielä siirtomaksu). Olen tunnollinen kirjoittaja, en halua tuottaa aivan täyttä skeidaa ja teen taustatyöni, joten aiheesta riippuen tuhannen sanan juttuun menee 2-3 tuntia. Puolustuksekseni voin sanoa, että juttujani ei tarvitse oikolukea tai tehdä niihin kieliopillisia korjauksia. Valitettavasti tätä tunnollisuutta ei voi kytkeä pois. Tästä voi laskea tuntipalkan olevan aivan jäätävän huono. Tarkistin joskus mitä nämä välityspalvelut velottavat asiakkaaltaan jutuista: 60–80 euroa per artikkeli. Jos pääsisi edes lähelle tätä tuloa toimimalla suoraan asiakkaan kanssa, voisi tonni kuussa olla teoriassa mahdollinen tienesti.

Kyselyt

Tämä laji on minulle täysi mysteeri. Miten ihmeessä jotkut oikeasti tienaavat kyselyitä täyttämällä satasia? Liityin yhteen paneeliin vajaa vuosi sitten ja olen täytellyt kyselyitä satunnaisesti silloin kun profiilillani tulee osuma. Joskus useamman kerran viikossa, joskus saattaa parikin viikkoa kulua niin, ettei tule yhtäkään kutsua. Kyseisessä portaalissa tienataan pisteitä, joten yhden kyselyn arvoa ei pysty arvioimaan suoraan rahassa. Kutsussa oleva aika- ja pistemäärä eivät useinkaan pidä paikkaansa. Pisteet voi käyttää hyväntekeväisyyteen tai käyttää paneelin omassa kaupassa. Vajaan vuoden puuhasteltuani saisin tilattua pisteilläni yhden OPI:n kynsilakan. En koe vaivan ja palkan kohtaavan ja intohimosta tässä yhteydessä ei voi puhua.

Bloggaaminen

Blogin pitäminen tulojen vuoksi on pitkäjänteistä, raakaa työtä, jossa täytyy hallita digitaalisen markkinoinnin taidot kirjoittamisen ja valokuvaamisen lisäksi. Jos seuraava tili näyttää aneemiselta, bloggaamisen aloittaminen ei ole pikaratkaisu. Itseään ja asiaansa tulee häpeilemättä markkinoida. Nykyään ei pelkkä kirjoittaminen riitä, vaan hallussa tulee olla koko pakka, kuten liikenteen seuranta, sähköpostilistat, affiliate marketing ja mielellään jokin verkkokauppa. Pitäisi myydä kursseja tai tuotteita, tuottaa ilmaisia tuotteita sitouttaakseen ja kerätäkseen liikennettä. Tämä on hieno tilaisuus niille, joilla on mielenkiintoa asiaan. Ennen saattoi riittää, että kirjoitti hyvin jostakin asiasta ja liikennettä tuli sen perusteella niin paljon, että pystyi tienaamaan mainostuloilla. Esimerkiksi vaikka käsityöharrastaja, joka bloggasi tekniikoista, materiaaleista ja harrastuksesta ylipäätään. Nyt täytyy olla sen oman nichensä lisäksi digimarkkinoinnin asiantuntija.

Tiedättekö mikä on ultimate side hustle? Pullojen kerääminen. Taidankin tästä lähteä, lumien sulamisen jäljiltä saattaa tehdä viikonlopun jälkeisiä löytöjä.

Nainen + tietokone = euro

Kuvitus askarreltu itse.

Työ ja raha Oma elämä Työ