Home/work couture

Jo vähän iällä olevat lukijat saattavat muistaa Kotihousut // Home Couture -blogin, joka hetken aikaa teki tärkeää työtä kuvaten 2010-luvun alun kotimuotia kieli poskessa. Blogi harmillisesti lopetti toimintansa. Yllättäen aihe on jälleen ajankohtainen nyt kymmenen vuotta myöhemmin, kun kotihousuista on koronan vuoksi tullut monien työvaate. Työvaate voi olla myös yövaate.

Korona on kiistatta täysin kammottava tauti, jota ilman olisimme pärjänneet mainiosti. Tämän pilven hopeareunus (tai iloisin suru, kuten ystävälläni on tapana sanoa) on etätöiden yleistyminen. Yrityksissä ja virastoissa on havahduttu siihen, että (jotkut) hommat tulevat tehdyksi myös kotoa. Etätyönteosta seuraa kaikenlaista mielenkiintoista. Joka-aamuinen itsensä tällääminen ja työpaikkaorientoitunut pukeutuminen on vähentynyt. Bisnesvaatteiden myynti on entistä nirkoisempaa, yläosia myydään enemmän kuin alaosia suhteessa entiseen, kuten tässä Ilta-Sanomien jutussa tuodaan esiin. Palaveriin voi pukeutua vain puoliksi – jos senkään vertaa. Mikäli kokoustellaan kamerat pois päältä, ei tarvitse edes naamansa kammata.

Emmi Nuorgam on lanseerannut asiantuntija-aamutakin. Good Morning America -ohjelman reportteri Will Reeve vilahti lähetyksessä ilman housuja. Ammattipukeutumisen olikin jo aika vähän vapautua! Samalla kuitenkin hieman haikailen virastohenkisen, Dana Scully -tyylin perään. Siinä oli jotakin varhaista #girlboss -meininkiä. Itselläni ei ole vielä yhtäkään ehtaa jakkupukua, mekot ja neuletakit ovat riittäneet ”virallisina hetkinä” tähän saakka. Aion ehdottomasti löytää oman asiantuntija-aamutakin. Se ei ole mikään niistä, jotka kaapistani jo löytyvät. Siinä tulee olla oikea meininki. Sellainen sopivan luova, muttei unelias. Aamutakin vahvuus on lupaus. Se päällä ei ole ikään kuin tehnyt vielä jyrkkiä päätöksiä päivästä – mitä vaan voi tapahtua. Parasta on, että freelance-tyyppinä voi pukeutua joka päivä fiiliksen mukaan. Joskus se on kynähame, joskus legginsit. Toisaalta kaipaan virastopukeutumista. Kauluspaidassa tulee skarpimpi olo kuin solmuvärjätyssä topissa. Tulevan viikon ihan oikeaan työtapaamiseen pyrin laittamaan päälleni jotakin muuta kuin Harry Potter -housut. Duunihousut

Home/work couture by Primark. Kuva omista, salaisista arkistoista. Kaukaa viisaana onnistuin hankkimaan kolmet kotihousut viime vuonna. Niille tuli erityisen paljon käyttöä ensin murtuneen nilkan, sitten koronan aiheuttaman kotoilun vuoksi. Nähdäänkö vaatekaupoissa nyt enemmän ns. lounging-mallistoja? Ennen kotona viihtymistä katseltiin vähän kieroon, sellaista laiskureiden, mökkihöperöiden ja hyggeilijöiden puuhaa. Nyt kotona pysyminen on vastuullinen teko. Voisin teettää  t-paidan, jossa lukee: kotoilin jo ennen kuin se oli cool.

Muoti Työ Höpsöä Päivän tyyli

Unelmatyö: Tutkija CIA:lla

Sarjassamme tosielämän unelmatyöt, esittelen tänään poikkeuksellisen CIA-tutkijan työkomennuksen. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu on julkaissut tänä vuonna verkkosivuillaan röykkiöittäin aiemmin salaisiksi luokittelemiaan dokumentteja osana Freedom of Information Actia. Ufohavaintojen lisäksi sieltä löytyy mielenkiintoinen tutkimus Gateway Process -nimisestä menetelmästä, jonka avulla tajunta voisi päästä irti ruumiin kahleista ja eräänlainen aikamatkustus menneeseen ja tulevaan olisi mahdollista. Tämä prosessi on osa Monroe Instituten tarjontaa edelleen. CIA:n tutkija alkoi selvittää onko tämä mahdollista, mitkä teoriat taustalla vaikuttavat ja lopulta hän osallistui itse Gateway-valmennukseen.

Menetelmän tyhjentävä selostus vaatisi ymmärrystä kvanttifysiikasta, mitä valitettavasti en ole vielä ehtinyt hankkia, mutta inter-websistä naaraamani karvalakkimalli on tämä: kaikki on värähtelyä ja jahka ihminen saa aivonsa tietynlaiseen meditatiiviseen tilaan, tajunta voi matkata ajassa ja tilassa, sekä olla yhteydessä korkeampaan tietoisuuteen. Menetelmässä sopiviin ”tiloihin” päästään kuuntelemalla hemi sync-äänitteitä, missä hieman eri taajuudella kuuluvat äänet eri kuulokkeissa saavat aivopuoliskot tekemään ihmeellistä yhteistyötä. Tämä aivopuoliskojen ryhmätyö avaa mahdollisuuden tajunnan seikkailuille.

Ollapa ihminen, joka saa maata hämärässä huoneessa kuuntelemassa äänitteitä ja kokeilla tajunnanlaajentamista puhtain keinoin – ja nostaa siitä vielä palkkaa. Valtion virassa oleva kaveri kokeilee astraalimatkailua pitkäjänteisesti ja laatii kokemuksistaan analyysin ja arvion. Nyt on sangen kovat unelmatyö-vibat! Jos työkateus joskus iskee, niin nyt olisi sellainen hetki. Ylipäätään kaikki ihmispotentiaalin tutkiminen on kiinnostavaa.

Mikäli Gateway Process kiinnostaa, CIA:n raportin voi lukea täältä ja Gateway Experiencen verkkosivulta löytyy myös lisäinformaatiota. Äänitteet voi ostaa esimerkiksi mp3-muodossa hengästyttävään 455 dollarin hintaan Hemi Sync -verkkosivuilta. Monroe Institute järjestää myös työpajoja tai online-retriittejä nyt koronan aikaan asian tiimoilta. YouTubesta löytyy näytteenomaiset äänitteet Monroe Instituten julkaisemana. Näistä saa käsityksen millaisesta puuhasta on kyse. Testasin itse kaksi erilaista äänitettä ja ne toimivat hyvin rentouttajina.

Nyt kun sihtaa maailmaa siitä näkökulmasta, että mitä kaikkea ihmiset tekevät elannokseen, oikeastaan joka päivä voi vähän hämmästyä. Ai tuolla joku panostaa kalliota, jotta sinne voitaisiin lähitulevaisuudessa rakentaa koteja? No jopas nyt. Jossakin on ammattimaisia suklaamaistajia, jotka…maistelevat suklaata työkseen? Kyllä.

Vilkutellaan jos tavataan toisessa ulottuvuudessa. Olen se joka yrittää lepatella kättään kuningatar Elizabethin tyyliin, mutta näyttää jotenkin kramppaavaiselta.

Meditoija

Kuva omaa tuotantoa.

Tsekkaa myös edellinen unelmatyö: henkilökohtainen valokuvaaja täältä.

Työ ja raha Oma elämä Työ Höpsöä