Kevättä ilmassa!

Tänään varmaan havahtui moni muukin ihanan aurinkoiseen kevät säähän (vaikkei pihalla niin kovin lämmintä vielä ollutkaan)…

Auringon paiste ja eilisen Ikea visiitin tuoma sisustus into saivat mut ottamaan vähän kuvia, PITKÄSTÄ aikaa.. Välillä tuntuu, että kun päivät kuluvat toimistolla ja illat siivotessa/pyykätessä/lenkillä niin ei oikein ole mitään kirjoittamisen arvoista 😀

Kevään tullen keltainen on noussut uudeksi suosikki värikseni mutta kuten näkyy koitan kuitenkin olla sen suhteen aika maltillinen.. ehkä villein hankintani tähän mennessä ovat kuitenkin kanariankeltaiset housut!

A2.jpg

En ole mikään sisustusfriikki (ehkä asia olisi toisin jos rahaa olisi enemmän), voi kai sanoa ettei sisustusmakuni ole se maailman kauhein muttei kuitenkaan paraskaan? 😀

Myös makkari sai vähän uutta ilmettä, jälleen kerran hyvin maltillisesti.. (ps.vihaan tuota sänkyä kaikinpuolin aika paljon, mm. pienen kokonsa takia)

A3.jpg

Sain Policen hajuveden ystävänpäivälahjaksi <3 tykkään etenkin sen ihanasta ulkomuodosta, tuoksukin on tosin aika hyvä 😉

A4.jpg

A5.jpg

Innostuin myös vähän leipomaan, tai siis yhdistelemään valmisaineksia keskenään.. nyt käyttöön ja perus kattaukseen pääsevät jälleen Iittalan korento kupit ja keltaiset teemat (nämä menevät yleensä talviunille viimeistään marraskuussa)

A6.jpg

A7.jpg

Ja loppuun vielä vähän asukuvia, jälleen kevyesti keltaista.. Odotan että ilmat lämpenee jotta noita housuja voi alkaa käyttää ihan kunnolla! <3

A8.jpg

Täällä ei paljon mitään saa tehdä, ilman että karvainen kaveri tulee tsekkaamaan tilanteen ja haluaa mukaan.. :’)

A1.jpg

Paita- Ralph Lauren

Housut- Pieces

Ihanaa tiistai iltaa!

Noora

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *