Budapest

Radiohiljaisuus päättyy tänään. Koeviikon alkamisstressin ja kaikkien rästiin jääneiden kouluhommien sijasta koin hyväksi ideaksi vähän päivitellä kuukauden takaisia tapahtumia blogiin. Tosiaan, lähdettiin Elinan kanssa vierailulla kahdessa Keski-Eurooppalaisessa kaupungissa, Budapestissä ja Wienissä. Matkaan mahtui myös lentoyhtiön mokan vuoksi yksi ylimääräinen päivä Riiassa, Latviassa, mikä myös sopi suunnitelmaan oikein hyvin. Ensin lensimme Suomesta Budapestiin sunnuntai-iltana ja kahden metron ja kahden bussin jälkeen löysimme majoituksellemme, majataloon, (hostelliin, huoneistoon, en oikeastaan ole varma mikä olisi oikea nimitys kyseiselle paikalle) joka sijaitsi aivan Budapestin keskustassa, Pestin puolella noin 3min kävelymatkan päässä metroasemasta. Tässä postauksessa kerron vierailustamme Budapestissä ja raporttia Wienistä (ja Riiasta) tulee hieman myöhemmin!

budaesttt.jpg

Maanantaina kävimme kävelemässä ympäri Budapestiä ja jo heti aamusta ehdimme yllättymään Budapestin hintatasosta. Kävimme aamiaisella ja tilasimme sämpylän ja cafe laten. Myyjä sanoi hinnaksi n. 700 forinttia ja ajattelin, että nyt on pakko olla jotain pielessä, sillä 700 forinttia oli hieman päälle 2 euroa. Tiesimme jo Suomessa, että Unkari on halpa maa, mutta hintataso tuli silti pienenä yllätyksenä. Ruoka oli edullista, mutta eri vaatekauppaketjujen vaatteiden hinnoissa ei ollut huomattavaa eroa Suomen hintoihin verrattuna. Koko päivä oli oikeastaan kävelemistä, nähtävyyksien kiertämistä ja kaupungin kauneuden ihmettelyä.

tea.jpg

Maanantaisen ravaamisen jälkeen päätimme tiistaina ottaa vähän iisimmin ja käydä ravintolassa ja kylpylässä. Ravintola oltiin katsottu valmiiksi jo Suomessa ja tiistaina iltapäivällä matkasimmekin Budan puolelle Michelin-ravintola Tantiin. Söimme ehkä elämiemme parhaat ateriat, molemmat tilasimme kolme ruokalajia, lasin viiniä ja lasin lemonadea. Kumpikin kärsi ateriastaan 25 euron verran. Kyllä, oikeasti. Kolme ruokalajia+juomat Michelin-ravintolassa 25e. Jos joku on etsinyt syytä muuttaa Unkariin, tässä sellainen juuri tuli. 

Ravintolan jälkeen lähdimme kylpylään, joka myös sijaitsi Budan puolella. Kylpylä oli ollut käytössä rapiat 500 vuotta, luonnollisesti pienten kunnostustöiden avulla. 

tanti.jpg

 

tanti2.jpg

tanti3.jpg

Keskiviikkona kävimme Gellert-vuorella, jolla sijaitsee Unkarin vapaudenpatsas. Näkymä vuorelta oli yhdellä sanalla sanottuna uskomaton. Postauksen ensimmäinen kuva on otettu vuorelta ja näkymä kattoi oikeastaan koko Tonavan halkaiseman kaupungin. Gellert-vuoren jälkeen lähdimme kävelemään Tonavan rantaa pitkin ja löysimme itsemme toisen maailmansodan muistomerkiltä. Noin 10-15 metrin matkalle oli aseteltu kenkiä Tonavaan ammuttujen juutalaisten muistoksi. Muistomerkin yksinkertaisuus ja nöyryys tuki sen tarkoitusta ja pysäytti miettimään. Millaisia hirviöitä olemme joskus olleet?

muistomm.jpg

 

Viimeisten kiertelyiden jälkeen palasimme hakemaan laukkumme majoitukselta ja suuntasimme kohti juna-asemaa, jolta meidän oli määrä matkustaa Wieniin. Olimme asemalla 20 minuuttia ennen junan lähtöä ja katselimme aseman taulua ja totesimme, että hei, miksei meidän junaamme ole listassa? Elina kävi kysymässä joltakin mieheltä, joka ilmoitti meidän olevan väärällä juna-asemalla. Oikea junamme lähtisi Wieniin 18 minuutin päästä toiselta puolelta Budapestiä. Parin sekuntin panikoinnin jälkeen päätimme yrittää ehtiä junaan. Toinen asema sijaitsi kahden metromatkan päässä ja hyvän tuurin ja muutaman erittäin ripean juoksuaskeleen siivittäminä löysimme itsemme oikealta asemalta, Wieniin lähtevä juna edessämme.

 

 

Suhteet Oma elämä Matkat