How to be happy
Ylppäriurakasta on viimein suoriuduttu kunnialla, kaikki kolme koetta on tehty ja alustavina ne lähtivät lautakuntaan arvosanoin LLE. Kaikissa aineissa pääsin tavoitteeseen, tosin tuntuu tyhmältä juhlia nyt, sillä pisteet voivat laskea ja rajat nousta niin, että kokeet tulevatkin takaisin EEM. Asiallehan ei enää oikeastaan edes voi mitään, mutta silti koen miettiväni asiaa liiaksi. Lisäksi kirjoitusten loputtua ajattelin, että nyt saa hetken rauhaa, nyt saa levätä, nyt voi hengittää. Ilmeisesti olin väärässä, taas tunnen olevani kahden seinän välissä eikä vapaa-aikaa käytännössä ole lainkaan. Lukion kurssit stressaavat edelleen, sain alotettua treenaamisen kuukauden tauon jälkeen vasta viime viikolla joten harjoittelurytmiin takasin pääseminen on lievästi sanottuna haasteellista. Syksyn kirjotustulokset loivat paineita myös keväälle – mikäli tahdon saavuttaa lisää hyviä tuloksia, pitäisi töiden tekeminen niiden eteen jo hiljalleen aloitella.
Kaiken stressin ja suorituspaineiden keskellä aloin lukemaan erästä kirjaa, joka vei ajatuksiani eteenpäin erään kysymyksen äärelle. Miten ollaan onnellisia?
Kirjassa on nimensä mukaisesti listattuna 14 000 syytä joiden johdosta tulisi olla onnellinen. Syiksi oli listattu esim. jouluvalot, mangot, päiväunet ja auringonlaskut.
Kirjaa selatessani aloin miettimään asioita, jotka saivat minut juuri tässä elämäntilanteessa iloiseksi. Kokonaisuutena tilannetta katsellessa en kovin pitkää listaa saanut aikaiseksi, mutta sen jälkeen kirjasta inspiroituneena aloin miettimään asioita ruohonjuuritasolla. Syitä onneen alkoi heti löytyä enemmän: 3 metriä pitkä puhelimen latausjohto, vastaostettu Spotify premium, seinälle ripustetut jouluvalot, ruska-aika jne. Listan jatkuessa ymmärsin, että syitä kyllä löytyy, jos vain uhraa sekunnin tai pari asian miettimiseen. Nyky-yhteiskunnassa ongelmana on se, että onnellisuutta hehkutetaan ja sitä pidtään elämän päämääränä. Moni varmasti väittää elämän tarkoituksena olevan se, että on onnellinen. Kysyttäessä onnellisuuden määritelmää moni hiljeneekin. Mitä siis on onnellisuus? Itselleni onnellisuus on enemmänkin pienistä asioista koostuva kokonaisuus, mikä tarkoittaa ettei kaikki ole välttämällä kerralla hyvin. Eikä kaiken tarvitsekaan olla hyvin. Se ei ole edes mahdollista, elämässä on niin paljon asioita, että lähes välttämättä joku pieni asia on aina päin persettä, mutta siitä pitäisi osata olla välittämättä. Ja keskittyä niihin muihin asioihin jotka ovat paremmin.