Saako kuolleesta puhua pahaa? Tapaus Matti

Entinen lilyläinen Helmi Kekkonen kirjoitti blogipostauksen, jonka näyttelijä Pihla Viitala jakoi, ja soppa oli valmis. 

 

Tapaus jäi mietityttämään. 

Tapaus Matti Nykänen.

 

Olen itse sitä sukupolvea, jolle Matti ei enää ollut sankari, vaan lähinnä Seiskan lööpeissä sekoillut onneton mies. Mies, jolla oli pahoja ongelmia alkoholin kanssa. Mies, jolla on monta pahoinpitelysyytettä ja -tuomiota. Mutta hän oli myös mies, jota moni rakasti ja joka oli monelle tärkeä. Mies, jota moni sanoo reiluksi kaveriksi ja hyväksi ystäväksi. Mies, joka on isä.

 

Kun ihminen kuolee, pitääkö hänet muistaa hyvistä vai huonoista teoistaan?

Minun mielestäni tässä ja useimmissa muissakin tapauksessa hyvistä.

 

Kyllä, Matti oli väkivaltainen ja pahoinpiteli myös vaimojaan. Ne ovat olleet julmia tekoja. Mutta Matti kohtasi myös tekojensa seuraukset. Hän kävi läpi oikeudenkäynnit ja suoritti tuomionsa.

Onko pahoinpitelijä vain ja ainoastaan paha ihminen, joka ei ansaitse anteeksiantoa, ja joka kuolessaankin pitäisi muistaa vain pahoista teoistaan? Ei. 

 

Perheväkivallasta täytyy puhua ja apua täytyy olla saatavilla sekä uhreille että myös tekijöille. Harva ihminen päätyy väkivaltaiseen käytökseen pelkästään pahuuttaan, vaan usein taustalla on vakavia henkisiä ongelmia. 

Naisiin kohdistuva väkivalta on todellinen ongelma, ja aihetta on tärkeä pitää esillä.

Mutta juuri menehtyneen henkilön menneiden tuomioiden märehtiminen ei ole oikea aika eikä oikea tapa.

 

Se, että kunnioitamme läheisten surua, ei ole ”vaikenemisen kulttuuria”, vaan huomaavaista käytöstä.

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Tavoitteet vuodelle 2019

Vuosi 2018 on lopuillaan.

Paikallaan polkemisen vuosi.

 

Ensi vuodelle on jo nyt sovittu enemmän menemistä kuin mitä tänä vuonna on ollut yhteensä. Tuntuu aina hyvältä kirjoittaa kalenteriin jotain. Työttömän arki on aika tasapaksua. Lomakaan ei tunnu lomalta, kun sitä ei ole ”ansainnut”. 

 

Olen ollut ihan onnellinen, joo. Mulla on mahtavia ihmisiä elämässä. Mutta en ole saavuttanut mitään, en ole edes tavoitellut mitään. Olen vain ollut

Lisäksi tänä vuonna olen kirjoittanut vähemmän kuin ikinä, ja se tekee mut surulliseksi. Olen hakenut monta kertaa opiskelemaan kirjoittamista, mutta olen tullut hylätyksi joka kerta. Olen osallistunut muutamaan runo- ja novellikilpailuun, mutten ole sijoittunut edes top kymppiin. Kaikki hylkäämiset ja epäonnistumiset ovat nakertaneet ammottavan aukon kirjoittajan identiteettiini. Kirjoittaminen on ollut ainoa intohimoni, ja nyt sekin on kuihtunut. 

 

Tapasin tässä yks päivä sukulaiseni, joka on vakavasti sairas, kuolemaisillaan. Rakastan elämää, hän sanoi, olen kiitollinen jokaisesta päivästä. Tunsin itseni hirveäksi ihmiseksi. En ole koskaan osannut rakastaa elämää. Niin kauan kuin muistan, olen tuntenut itseni tyhjäksi, turhaksi. Mulla on laiska sielu, olen turhamainen ja kiittämätön. 

 

Niinpä suurin tavoitteeni vuodelle 2019 on kehittää luonnettani, sisäistä maailmaaniHaluan tutustua uusiin ihmisiin ja ymmärtää heidän ajatuksiaan. Aion lukea kirjoja, katsoa elokuvia, matkustaa ja pitää kaikki aistit avoimina.

Aion vihdoinkin saada työpaikan. Olen ollut yhteydessä yhteen tosi lupaavaan paikkaan, tammikuussa selviää enemmän. 

Aion yrittää jälleen päästä terapiaan. Tähän mennessä en ole saanut Kelan tukemaa terapiaa eikä mulla ole varaa yksityiseen, mutta täytyy yrittää jaksaa kohdata jälleen paperisota.

Aion jatkaa elämää ilman vaakaa. Voin paljon paremmin, kun en keskity vaa’an numeroon vaan hyvään oloon ja jaksamiseen. 

 

Ja viimeisimpänä muttei vähäisimpänä; aion kirjoittaa. Haluan rakastua kirjoittamiseen uudelleen. 

 

Vaikka vuoden vaihtuminen on päivä muiden joukossa, vain valheellinen tunne uudesta alusta, se ei haittaa. Ihminen tarvitsee tunteen siitä, että kaikki on mahdollista. 

Suhteet Oma elämä