Saako kuolleesta puhua pahaa? Tapaus Matti
Entinen lilyläinen Helmi Kekkonen kirjoitti blogipostauksen, jonka näyttelijä Pihla Viitala jakoi, ja soppa oli valmis.
Tapaus jäi mietityttämään.
Tapaus Matti Nykänen.
Olen itse sitä sukupolvea, jolle Matti ei enää ollut sankari, vaan lähinnä Seiskan lööpeissä sekoillut onneton mies. Mies, jolla oli pahoja ongelmia alkoholin kanssa. Mies, jolla on monta pahoinpitelysyytettä ja -tuomiota. Mutta hän oli myös mies, jota moni rakasti ja joka oli monelle tärkeä. Mies, jota moni sanoo reiluksi kaveriksi ja hyväksi ystäväksi. Mies, joka on isä.
Kun ihminen kuolee, pitääkö hänet muistaa hyvistä vai huonoista teoistaan?
Minun mielestäni tässä ja useimmissa muissakin tapauksessa hyvistä.
Kyllä, Matti oli väkivaltainen ja pahoinpiteli myös vaimojaan. Ne ovat olleet julmia tekoja. Mutta Matti kohtasi myös tekojensa seuraukset. Hän kävi läpi oikeudenkäynnit ja suoritti tuomionsa.
Onko pahoinpitelijä vain ja ainoastaan paha ihminen, joka ei ansaitse anteeksiantoa, ja joka kuolessaankin pitäisi muistaa vain pahoista teoistaan? Ei.
Perheväkivallasta täytyy puhua ja apua täytyy olla saatavilla sekä uhreille että myös tekijöille. Harva ihminen päätyy väkivaltaiseen käytökseen pelkästään pahuuttaan, vaan usein taustalla on vakavia henkisiä ongelmia.
Naisiin kohdistuva väkivalta on todellinen ongelma, ja aihetta on tärkeä pitää esillä.
Mutta juuri menehtyneen henkilön menneiden tuomioiden märehtiminen ei ole oikea aika eikä oikea tapa.
Se, että kunnioitamme läheisten surua, ei ole ”vaikenemisen kulttuuria”, vaan huomaavaista käytöstä.