KIRJAJUTTUJA
Tässä neljän päivän minilomalla oon ehtinyt lukea enemmän kirjoja kun muutamaan viime viikkoon! Tietty kun vapaa-aikaa ei tarvi enää yhtään käyttää kokeisiin lukuun (!!!), kaikelle muulle jää niiin paljon enemmän aikaa, ihanaa!
Musta tuntuu että oon lukenut ihan superrr hyviä kirjoja lähiaikoina, jokainen on omalla tavallaan koskettanut mua ja jättänyt muhun jälkensä. Hassua, miten kirjalla on voima saada kyyneleet silmiin, ja seuraavalla sivulla saa nauraa ääneen!
Listasin nyt pari viimeaikaista kirjasuosikkia:
Veronica Roth: Viillot
Tykkäsin aivan älyttömästi Rothin Divergent-sarjasta, joten odotukset oli aika korkealla kun alotin tätä kirjaa lukemaan! Alussa oli vähän hankala päästä kirjan maailmaan sisälle, mutta parin luvun jälkeen pysyin jo ihan kärryillä. Kirjan tunnelma on vähän samantyyppinen kuin Rothin muissakin kirjoissa, mutta toisaalta kuitenkin ihan omanlaisensa. En ala tässä postauksessa juonia sen enempää avaamaan, mutta tykkäsin erityisesti siitä, että tässä kirjassa ”rakkaustarina” ei ole ihan kaikista perinteisin.
Carol Rifka Brunt: Tell the Wolves I’m Home
Luin tän mestariteoksen enkun tuntia varten. Helppolukuista englantia, mielenkiintoinen kirjoitustyyli ja kiinnostavat henkilöt, mitä muuta voi kirjalta pyytää? Kirjailija käsittelee uskomattoman taitavasti vaikeita aiheita, ja pystyin lukiessani kohdittain samaistumaan päähenkilön ajatuksiin ja huoliin täysin.
Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää
Siiiis tämä kirja. Jotain niin kaunista! Luin tän parissa päivässä, ja kun sain vihdoin luettua, istuin autossa kaupan parkkipaikalla. Istuin monta pitkää hetkeä ja pidättelin kyyneleitä, sit selasin lempparikohtia mitä olin lukiessani merkinnyt. (Niitä on aika paljon.) Aivan mahtava teos!!
xx Jasmi