ALL GOOD

<33

IMG_6878.JPG

IMG_6883.JPG

IMG_6846.JPG

En oo kertonut kuulumisia tänne pitkään aikaan ja aattelin, että nyt vois olla hyvä hetki! Koulujen alkamisesta on jo muutama viikko, ja mä oon tässä totutellut ajatukseen, että nyt mä käynkin Tampereella koulussa ja oon lukiolainen. Meidän koulu on aivan ihana ja siellä on vielä ihanampia tyyppejä<3 Koulussa on kivaa ja opiskeleminen on kans kivaa (matikka kyllä vähän hajottaa jo nyt), mut tuntuu vaan että on koko ajan niin paljon muistettavaa ja opittavaa, ettei tiiä oikeen että minne sen kaiken laittais.

Tää alkava syksy tuntuu kans tosi tosi tosi hyvältä. Vaikka kesä on ihana ja aurinkoinen ja voimaannuttava, syksyssäkin on oma tunnelmansa. Rakastan kävellä aamulla kouluun kirpeessä syysilmassa (vaikka oikeestaan vielä kuuluis olla lämmin koska on kuitenki elokuu, mutta mikäs siinä), ja rakastan sitä kun illalla voi jo katsella tähtitaivasta ja tuntea itsensä samalla sekä pieneksi että suureksi ja onnelliseksi. Mun mielestä on kivaa laittaa villapaidan alle poolo. Ja katsella kaupungilla kuinka ihmiset alkaa käyttää kaulahuiveja ja juomaan kahvia take-away mukeista. Oon jo ihan syksyfiilareissa vaikka en tiiä onko syksy ees vielä alkanutkaan.

Suhteet Oma elämä Höpsöä

NAANTALI ROADTRIP

Eilen aamulla otettiin Katjan kanssa suunnaksi Naantali, eli lähdettiin pienelle road tripille. Parkkipaikan metsästämisen jälkeen käppäiltiin ihanaan vanhaankaupunkiin, napsittiin kuvia, käytiin söpöissä turistipuodeissa, syötiin hyvää ruokaa (ja syömisen jälkeen mentiin rannalle tunnin ruokalevolle 😀 ),  nautittiin kesästä, auringosta ja hyvästä seurasta <3 

IMG_6269.JPG

IMG_6261.JPG

IMG_6284.JPG

IMG_6232.JPG

_DSC0265.jpg

_DSC0143.jpg

_DSC0267.jpg

_DSC0186.jpg

_DSC0178.jpg

IMG_6283.JPG

_DSC0151.jpg

Suhteet Oma elämä Matkat