Surussa selviytymisen keinoja

Toivuin synnytyksestä fyysisesti todella nopeasti. Viikon jälkeen synnytyksestä pystyin tekemään asioita normaalisti kuten ennen raskautta. Kehooni ei jäänyt raskaudesta merkkejä. Olin ollut raskaana ja nyt vauva oli poissa. Ihan kuin kehoni olisi viestittänyt että tästä selvitään. En tiedä olisiko helpompi surra jos selkeästi raskaudesta ja vauvasta olisi jäänyt kehooni jokin muisto. Ihmettelen vieläkin miten nopeasti fyysinen palautuminen tapahtui. Pelottavan nopeasti ja silti vieläkin silittelen vatsaani ja toivon, että vauva olisi saanut kasvaa kohdussani.

Itkin joka päivä. Ensimmäinen sunnuntai vauvan syntymän jälkeen oli pahin. Yritin pitää ajatukset muualla, mutta se ei kovin hyvin onnistunut. Yritin olla reipas ja iloinen, mutta keskustelun tai ajatusten siirtyminen kesään, vauvatavaroihin tai tulevaisuuteen menetin kyvyn hallita tunteita ja surun tunteet ryöpsähtivät esiin. Sittemmin olen hyväksynyt sen, että suru pitää surra ja kaikki tunteet ovat sallittuja. Elämä jatkaa kulkuaan ja pikkuveli seurailee meidän elämää perheenä. Eilenkin oli sunnuntai. Ensimmäinen äitienpäivä enkelin äitinä.

Koska raskaus oli kestänyt yli 154 päivää eli yli 22 raskausviikkoa, myös puoliso oli oikeutettu isyyslomaan. Se helpotti. Olin ensimmäiset 3 viikkoa puolison kanssa kotona. Töistä sain tietää, että minulle on kirjoitettu pidempi työsopimus. Tämä oli tullut yllätyksenä, sillä en ollut osannut ajatella asiaa. Olin kuvitellut, että kun tämä työsopimus loppuu huhtikuussa, sen jälkeen olen työtön. Kuitenkin äitiyslomalla olevaa työntekijää on laitonta irtisanoa vaikka sopimus katkeaisi. Tällä hetkellä minulla jatkuu työsopimus syksyyn ja olen siitä kiitollinen, sillä töitä kyllä hoitoalalla järjestyy, mutta en välttämättä jaksa opetella heti uusia käytänteitä ja luoda suhteita uusiin työkavereihin tapahtuneen jälkeen. Koen, että ”vanhaan” on helpompi palata. Toki se vaatii itseltä päätöstä olla kertomatta tai kertoa ensin raskaudesta ja vauvasta sekä kasvaimesta. Ajattelin olla sen suhteen avoin.

Kotitöiden tekeminen sekä vanhemman lapsen huolehtiminen kouluun tuntui lohduttavalta. Samalla ryhdyin tekemään enemmän käsitöitä. Käteni vaati selvästi työtä, josta jää tulosta katseltavaksi. Juuri käsillä tekeminen on äänikirjojen kuunteleminen on pakottanut yksinollessa ajatukset muualle. Ennen niin rakkaat telkkarin dekkari- ja draamasarjat saivat väistyä. En pystynyt katsomaan niitä ahdistumatta ja itkemättä. Miksi kuolemasta on tehty viihdettä?

Kuolema perheessä on kriisi sen jokaiselle jäsenelle. Koiran läsnäolo on saanut omat tunteet helpottamaan ja pitkät kävelylenkit tassuttajan kanssa luoneet jonkinlaista suhdetta tapahtuneeseen. Koen, että silloin saan olla kaksin vauva-ajatuksen kanssa. Lisäksi minusta on tullut lepsu koiranomistaja. Olen antanut sen luvan tulla viereeni sohvalle omalle peitolle. Koiran silittäminen ja sen tuttu läsnäolo helpottaa. Itseäni helpottaa myös se, että olen saanut  käydä läpi tapahtunutta ammattilaisten, perheen ja ystävien kanssa sekä kirjoittaa auki omia tuntemuksia. Kirjoittaminen on itselle muodostunut myös hyväksi tavaksi ilmaista itseäni. Jokin tunne voi olla helpompi käsittää itselle kirjoitetussa muodossa.

Olen kirjoittanut paljon blogitekstejä, mutta en ole halunnut niitä kuitenkaan julkaista. Osa niistä on hyvin yksityisiä ja toiset vähemmän. Yritän saada niistä muokattua lukijaystävällisempiä ja saada ne julkaistuksi.

// Elviira_