Geneettinen keskeytys osa 2
Haluan ennenkaikkea kirjoittaa omasta kokemuksestani, jotta muillakin samaa läpikäyneillä ja valitettavasti läpikäyvillä olisi enemmän vertaistukea. Jotain mistä lukea, etsiä tietoa ja pyytää apua. Löysin yhden blogin, joka käsitteli geneettistä keskeytystä avoimesti. Netistä löytyi lääketieteellistä tietoa keskeytyksen tekemisestä ja erilaisista käytänteistä, mutta kokemustietoa geneettisen keskeytyksen läpikäyneille oli vähän, juuri sitä, mitä itse olisin kaivannut ennen päätöksen tekemistä. Löysin myös muutamia opinnäytetöitä ja pro gradu -tutkielmia. Päätyminen raskauden keskeytykseen tai geneettisen keskeytyksen läpikäyminen ei ole helppoa. Sen käsitteleminen vie aikaa ja päätöksen kanssa on elettävä koko loppuelämä. Ei välttämättä niin, että asia joka päivä nousisi mieleen, mutta se elää arjessa siinä missä muut lapset kasvavat ja toiveessa esimerkiksi lapsiluvussa. Suru tulee esiin ennakoimatta. Olen itse ollut onnekas, sillä olen saanut keskustella perheen ja ystävien kanssa tapahtuneesta. Lisäksi minulla on mahdollisuus pyytää lisää apua, jos koen sen tarpeelliseksi. Ajattelenkin, että juuri vertaistuella on selviämisessä meidän kohdalla suuri merkitys. Me ei olla asian kanssa yksin. Monet ovat menettäneet perheenjäseniään ja monet eivät koskaan niitä saa vaikka kuinka yrittävät. Kukaan ei ole ansainnut tehdä tälläistä päätöstä tulevan lapsen elämästä oli vauva sitten yhtäkkinen sattumien summa tai kauan harkittu toive.
Monissa tutkimuksissa on käyty läpi keskenmenon ja keskeytysten välistä tunneskaalaa sekä äideillä että vanhemmilla. Myöhäisen keskenmenon, kohtukuoleman ja myöhäisten viikkojen keskeytyksen kokemukset ovat verrattavissa lapsen kuoleman surun läpikäymiseen. Keskeytyksessä suru tuntuu kuitenkin erilaiselta ja on tietenkin surullista ja valitettavaa että tälläisiä tunteita joutuu käymään läpi. Keskeytyksen yhteydessä tunteet ovat läsnä ennen sikiön kuolemaa sekä keskeytyksen jälkeen, kun taas keskenmenon ja kohtukuoleman kohdatessa samat tunteet tulevat vasta tapahtuneen kuoleman jälkeen. Usein sanotaan, että lapsen kuolema on suruista suurin.
Lapsen menetys KÄPY ry:n mukaan tarkoittaa samojen tunteiden läpikäymistä niin geneettisessä keskeytyksessä kuin keskenmenossa ja olen siinä aivan samaa mieltä. Toiselle keskenmeno voi olla raskainta mitä ikinä voi käydä läpi ja toisille taas olosuhteisiin nähden helpotus. Toki jälkimmäinen äärimmäisen harvoille perheille. Keskenmeno lasketaan ennen raskausviikkoa 22 tapahtuneeksi sikiön menetykseksi, kun taas sen jälkeen sikiön menehtymisen kohdalla puhutaan kohtukuolemasta. Geneettinen keskeytys on lääketieteellinen tapahtuma. Suomessa se tehdään yleensä keskiraskaudessa aina raskausviikolta 12 raskausviikolle 24 saakka. Lääketieteen mukaan geneettinen keskeytys ei ole sama asia kuin synnytys, sillä mitään lapsen henkeä säästäviä operaatioita ei tehdä. Harvoin tilanne etenee edes leikkaussaliin. Kätilö toimii tässä tilanteessa hoitajana ja pystyy käyttämään koko kätilötyön osaamistaan hoitaessa äitiä ja perhettä.
Perjantai-ilta meni sumussa
Itkeskelin miehen vieressä ja vakuuttelin hänelle miksi me päädyttiin tähän ratkaisuun. Omat tuntemukset olivat hyvin ristiriitaisia lääkkeen ottamista seuraavana päivänä. Tunsin hyvin vauvan liikkeet ja silittelin vatsaa. Olin ollut yöllä hereillä pari tuntia kuten tavallisesti raskauden aikana. Olin varma päätöksestämme. Halusin meitä kohdeltavan kuin mitä tahansa synnyttävää perhettä, sillä olimme yrittäneet kaikkemme, että sellainen meistä tulisi. Lauantaina kävimme kävelemässä ja katsoimme tv-sarjaa yhdessä. Neuloin vauvalle pipon ja huolittelin vauvanpeitoksi ajatellun tilkun. Sen piti olla vasta tilkkupeiton alku. Puhuimme ja odottelimme seuraavaa aamua. Yritin ajatella kaikkea muuta paitsi seuraavaa päivää – sunnuntaita.
Sunnuntaina
”Meillä on aika varattuna keskeytykseen” sanoin ääni värähtämättä maskin takaa synnytyssalin kanslian ovella. Kätilö kyseli vielä, olemmeko oikeassa paikassa, sillä keskeytyksen tehdään eri osastolla. Sanoin olevani, ja olin asiasta keskustellut lääkärin kanssa. Kätilö otti henkilötunnukseni ja kävi katsomassa mitä tietoja minusta oli kirjattu. Hän ohjasi sen jälkeen meidät synnytyshuoneeseen, kertoili vielä, että täällä nämä keskeytykset yleensä hoidetaan, jos ei olla osastolla ja tänne ei pitäisi kuulua muita ääniä. Kätilö kertoi, että käy sanomassa meitä hoitavalle kätilölle, että olemme jo saapuneet. Kätilön poistuttua istuimme sohvalle. Mies hieroi selkääni ja kysyi onko kaikki hyvin. Tällä kertaa uskalsin vastata että on. Minua ei jännittänyt. Olin ulkoistanut itseni. En halunnut oikeasti olla tässä päättämässä toisen pienen ihmisen elämästä. Yritin vakuutella, että kaikki on hyvin. Päätös oli jo tehty ja sen mukaan oli edettävä. Mieli teki silti palata aikaan kun kaikki oli raskaudessa vielä hyvin.
Mies otti repusta sanomalehden ja halusin suklaata. Taitoin palan levystä. Odottelimme tunnin verran kunnes kätilö saapui. Hän kyseli edellisestä synnytyksestä ja meidän toiveistamme kaikessa rauhassa. Olimme varanneet mukaan vauvalle neulomani pipon ja peiton. Kerroin sen kätilölle ja hän ihasteli konkreettista surutyöni aloitusta. Sain luvan vaihtaa vaatteita ja käydä wc:ssä. Hän kertoili käytänteet ja ohjasi. Sain ensimmäiset lääkkeet, kipulääkkeet ja pahoinvoinninestolääkkeet. Kätilö laittoi kanyylin ja otti verinäytteet ”ihan vain jos keskeytyksen aikana ilmenee ongelmia.” Olin halunnut kivunlievitykseksi PCA-pumpun, josta voisin itse säädellä tarvittavan kipulääkkeen määrää. Pumppu liitettiin kanyyliin, mutta ei vielä käynnistelty. ”Haluatteko tavata sairaalapastoria tai sosiaalityöntekijää?” kätilö kysyi. Toki halusimme. Jotenkin se, että saisi puhua sairaalapastorin kanssa tuntui helpottavalta. Sosiaalityöntekijä on tavattavissa vain arkisin, joten kätilö laittoi varauksen hänelle heti seuraavaksi päiväksi.
Makasin selälläni synnytysvuoteella ja sain ensimmäiset kohdunkaulaa lyhentävät lääkkeet emättimeen. Olin tuntenut liikkeitä, mutta jotenkin tuntui, että liikkeet olivat vähentyneet ja vauvalla taisi olla unijakso päällä. Sain odotella makuulla puolisen tuntia kunnes sain taas liikkua. Minuutit tuntuivat pitkiltä. Yritin katsella telkkaria, mutta en vain pystynyt keskittymään. Sain syödä lounaan ja mies kävi sairaalan kioskista hakemassa vähän syömistä. Kävin wc:ssä, johon minulle oli tuotu portatiivi. Pieniä tuntemuksia supistuksista oli tuntunut alavatsalla sekä selän puolella. Ne eivät ollee kivuliaita, mutta kerroin kätilölle haluavani lämpöpakkauksen, sillä peruskipulääkkeet vaikuttivat jo. Lounaan jälkeen mun oli lupa nauttia vettä vain vähän kerrallaan sillä syödä en saanut. Ihan vain varmuuden vuoksi. Mies oli saanut lehden luettua ja avasi romaania. Itse ajattelin ottaa pienet torkut. Sainkin nukuttua hyvän pätkän.
Juuri ennen vuoronvaihtoa sairaalapastori tuli käymään ja saimme keskustella hiihtokisojen katsomisen jälkeen hänen kanssaan miten tässä edetään ja miten muut perheet ovat halunneet tehdä. Meillä ei ollut kokemusta hautajaisten järjestelemisestä, miten korona vaikuttaa siihen, saammeko kutsua muistotilaisuuteen ihmisiä, saako vauva nimen vai ei ja miten ylipäätään on tapana tehdä. Emme ole olleet koskaan lapsen tai vauvan hautajaisissa. Supistukset tuntuivat paremmin selän puolella kun pastori poistui huoneesta. Nousin seisomaan ja heijasin itseäni. Halusin saada tilanteen etenemään. Kävin wc.ssä. Iltavuoron kätilö astui huoneeseen ja sain ihanan vastaanoton. Hän oli minulle aiemmista yhteyksistä tuttu. Itkin helpotuksesta. Tiesin, että tässä on maailman paras kätilö hoitamaan minua juuri nyt kun olen haavoittuvimmillani. Ja se kätilö, johon luotan sataprosenttisesti. Sain häneltä luvan ottaa kovaan janooni mehujään. Valitsin vadelman makuisen. Katsoimme miehen kanssa hiihtokisat loppuun ja sain levättyä hetken. Supistukset vaimenivat levossa. Kävin wc:ssä, ja supistukset voimistuivat liikkueessa. Halusin PCA-pumpun käyttöön ja soitin kätilölle. Kipupumppua kokeillessa hän oli käynyt lämmittämässä lämpöpussit ja tuli lääkkeen kanssa, nyt oli aika laittaa uudelleen kohdunkaulaa avavaa lääkettä, sillä vuotoa ei ollut tullut, vaikka pieniä supistuksia oli epäsäännöllisesti tuntunutkin.
Lääkkeen oton jälkeen 30 minuuttia levosa onnistui yllättävän hyvin. Yritin nukkua ja kipeän supistuksen tullessa painon kipupumpun nappia. Hetki kesti, ennenkuin lääke virtasi elimistöön. Kipu katkesi ja tuntui kuin olisin leijunut. Hetken aikaa tuntui hassulta. Ihmettelin ääneen miehelle, miksi tilanne on niin paha. Hän selkeästi pelästyi. Ei ymmärtänyt miksi kyselin sellaista. Vähän myöhemmin mies auttoi vessaan, sillä mua huimasi. Ensimmäisen kerran tuli vuotoa. Tulin takaisin vuoteelle ja soitin kätilölle. Supistuksia tuli hieman aiempaa tiheämmin. Kätilö tuli huoneeseen ”onko vuotoa tullut?” ”On, ja supistukset tuntuvat selässä. Tuntuu, ettei pumpusta saa tarpeeksi ajoissa lääkettä. Vaikea ennustaa, kun supistukset on niin epäsäännöllisiä.” Kätilö suositteli epiduraalia. Kohdunsuun tilannetta ei tutkittu, sillä supistusten ja kivun voimakkuuden arvioinnilla kohdunsuu oli avautumassa pikkuhiljaa. Kätilö oli aiemmin sanonut, ettei aio tutkia sitä ellei ole aivan pakko. Supistuskipu ei kuitenkaan ollut samanlaista kuin esikoisen synnytyksen yhteydessä, lähinnä lievää paineentunnetta kuin menkkamaista jomottelua. Ensimmäisessä synnytyksessä sain oksitosiinilla aiheutetut supistukset ja minulla oli epiduraalipuudutus, nyt nämä supistukset tulivat cytotec -lääkkeestä. Sanoin, etten vielä halua puudutusta sillä tuntui epäuskoiselta. Onko minulla synnytys käynnissä vaikka minua ei säännöllisesti satu. Hetken aikaa odoteltuani pyysin puudutuksen.
Kätilö laittoi valmisteli puudutuksen laittamista ja kytki kipupumpun pois. Sanoi, että jos tarvitsen kipulääkettä voisin kokeilla ilokaasua. Koin kuitenkin, että kipu ei ollut yhtä voimakasta kuin aiemmin. Olin saanut olla levossa ja kohtu piti supistuksissa vähän pidempää taukoa. Anestesialääkäri tuli ja laittoi epiduraalipuudutuksen. Verenpaineita seurattiin ja supistuksia tuli tiheämmin. Ne eivät enää ollee kipeitä, paineen tunne tuntui oikealla puolella. Nukahdin joksikin aikaa ja kätilö oli siinä ajassa poistunut huoneesta. heräsin valtavaan paineentunteeseen ja oli pakko liikkua vuoteessa toiselle kyljelle. Puoliso auttoi. Sanoin että ”soita kätilö paikalle.” Vauva oli laskeutunut synnytyskanavassa alaspäin ja tunsin todella voimakasta painetta. Kätilön tullessa paineen tunne voimistui. Kalvorakko, jossa oli runsaasti lapsivettä oli tuloillaan. Sain alkaa ponnistelemaan ensin kylkiasennossa. Kalvorakko poksahti rikki ja lapsivettä loiskui ympäri huonetta. Vauva laskeutui kohdunsuulle ja painoi. Kätilö tsemppasi, oikea jalkapohja puutui ja kätilö hieroi sitä. Puoliso piti kädestä ja tsemppasi.
Kello 19:17 syntyi pienen pieni poikavauva
Paineentunne ja supistukset loppuivat heti vauvan synnyttyä. Napanuora ei sykkinyt enää, vauva oli kuollut. Vauva kuivattiin ja nostettiin rinnalleni. Kaunis pieni kultalintu. Täydelliset 10 varvasta ja sormea. Ei hiuksia, vasemmassa silmässä silmäripsiä. Kaunis pieni ihmeemme. Perheemme pikkuveli. Nenä ja suu samanlainen kuin isoveljellä. Pienen pieni enkeli. Itkin. Pidin vauvaa sylissäni ja silitin hänen poskeaan. Olisimme niin halunneet sinut kotiin. Istukka syntyi. Verenpurkaumaa ja kalvokiinnitteinen napanuora. Suuri sikiön kokoon nähden. Lapsivettä oli paljon. Kätilö lohdutti, että lapsivettä oli lähtenyt kehittymään niin paljon, ettei vauva enää olisi kovin kauaa voinut turvallisesti kohdussa kasvaa. Sen olin itsekin tuntenut. Vatsa oli kasvanut viimeisten päivien ajan paljon. Kasvain peitti oikean posken, korvalehdeltä korvalehdelle kaulan etuosan läpi ja oli paljon suurempi mitä ennalta ajateltiin. Oli helpottavaa kuulla kätilön sanat sekä nähdä vauva, jota kovasti oltiin tutkittu viimeaikoina.
Meillä oli sinulle nimi valmiina, mutta päätimme pysyä vain kutsumanimessäsi. Sen kaikki tunsivat ja tiesivät. Olit meille niin rakas, vaikka jalkasi eivät maan päälle koskaan päässeet. Olit ajatuksissamme ja toiveissamme. Teit isoveljestäsi isoveljen. Meistä taas äidin ja isän. Pienen pieni pikkuveli.
// Elviira_