Samana perjantaina sain soiton lääkäriltä vielä kotiin. Sopiiko, jos tulet vielä sikiönmagneettitutkimukseen. Sillä voitaisiin saada jonkinnäköistä kuvaa kasvaimen koosta ja mahdollisesta laadusta. Sikiön magneettitutkimuksesta oli ollut puhetta ensimmäisellä sikiöpolikäynnillä. Lääkäri kirjoitti päivystyslähetteen. Sovittiin vielä meetingaika korvalääkärin ja lastenkirurgin kanssa keskiviikolle. Neonatologi ei pääsisi, mutta lastenkirurgi osaisi varmasti vastata mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Puhelusta ja lääkärikäynnistä jäi toiveikas kuva. Ei tilanne sitten näyttänytkään niin pahalta. Kuvantamisesta soitettiin samana iltana, tutkimus tehdään vasta maanantaina. Kuulosti hyvältä, sillä olin ajatellut viettää viikonlopun koiran ja pojan kanssa mummulassa. Magneettitutkimuksen tulos lausuttaisiin rtg-lääkärin toimesta kuitenkin ennen Valviran keskeytyslupaa. Jos sittenkin kasvain olisi hyvänlaatuinen.

Mummulassa vanhempieni luona sain rauhassa pohtia ajatuksia sekä miettiä tulevaa. Keskustelin äitini kanssa raskauden keskeyttämisestä ja siitä mitä me hoidolta ja lisätiedoilta toivotaan. Se tuntui hyvältä. Vielä ei oltu tehty päätöstä suuntaan tai toiseen. Olin vakaasti sitä mieltä, että kaikki tutkimukset tehdään, jotka voivat antaa lisätietoa. Poika jäi hiihtolomaviikon viettoon mummulaan koiran kanssa. itse lähdin junalla kohti kotia.

Viikonlopun jälkeen maanantaina odotin pitkään soittoa magneetista. Kun se iltapäivällä koitti, oli tutkimusaika siirtynyt tiistai aamuun. Ole syömättä ja juomatta, lääkkeet saat ottaa ja pissalla käydä. Yritetään saada sikiön lepoaikana tarkkaa kuvaa, jotta rakenteet näkyvät hyvin. Ei tule sitten niitä liikehäiriöitä kuviin. Samalla tutkiskelin netistä, olisiko siellä mitään tietoa sikiöaikaisista kasvaimista tai siitä, oliko magneettitutkimuksella sikiöhaittoja. Kumpiakaan ei todettavasti ollut. Piti vielä uudelleen lukea sylva:n sivuilta rohkaisevat keskustelut. Muita pieniä vauvoja oli selvinnyt Suomessa teratooman leikkauksesta. Mutta entä jos meidän vauvalla on sarkooma, se pahanlaatuinen syöpä? Samalla olin myös kysynyt opiskelukavereilta ja somesta, onko kukaan törmännyt vastaavaan. Ei ollut. Pieniä kasvaimia ja muutoksia oli ihossa, kaulan alueella fisteliä tai keuhkoissa pientä kasvainta. Minkäänlaisia suuria kasvaimia ei vauvoilla ole ollut.

Kun 24 raskausviikko pyörähti käyntiin tiistaina marssin yksin päättäväisesti sairaalaan magneettitutkimukseen. Esitietojen läpikäynnin jälkeen sain vaihtaa sairaalavaatteet ja ottaa kaikki metalliset esineet irti kehosta. Olin tehnyt tämän jo edellisenä iltana ja silmälasit jätin pukuhuoneeseen. Röntgenhoitaja otti vastaan ja ohjeisti: Tässä on tutkimustaso, menet siihen selinmakuulle pää tuonnepäin ja saat radiokuulokkeet korviisi. Laitetaan sut vielä vöillä kiinni että pysyt tasolla, se on aika kapea.Tekeekö pahaa olla selällään? yritetään ottaa nopeasti kuvat, mutta jos vauvalla on aktiivinen vaihe päällä tutkimukseen voi kulua aikaa. Selvä se. Kuulokkeista laitettiin soimaan radio ja sain kuunnella Radio Novalta Jenni Vartiaisen Missä muruseni on. Taso lähti rullaamaan ja ahtaanpaikankammo iski. Yritin sulkea silmät ja olla ajattelematta pientä putkea, jossa makaan. Se helpotti, lisäksi yritin hengittää mahdollisimman rauhallisesti. Vauva liikkui hyvin. Hengityksen pidättäminen kuvaamisen aikana onnistui. Selkä oli jumissa kun pääsin tasolta pois kuvien ottamisen jälkeen. Tuntui heti helpommalta hengittää pystyasennossa. Lähdin pukemaan vaatteita pukuhuoneeseen. Hoitaja ehti huikata, että tulokset kuulen sitten hoitavalta lääkäriltä. Radiologi astui huoneeseen samaan aikaan kun itse poistuin sairaalan käytävälle. Koko tutkimuksen ajan toivoin, että vauvalla olisi kaikki hyvin. Kasvain ei olisi kasvanut ja kuvista näkisi, ettei se ole levinnyt sisäelimiin. Siitäkään ei ollut varmuutta UÄ-tutkimusten perusteella.

Keskiviikkona iltapäivällä pääsimme puolison kanssa sikiöpolille. Kävelimme tutkimushuoneeseen, jossa tuttu gynekologi otti meidät vastaan. Hän oli kolmas hoitava lääkärimme. Kävin selinmakuulle tutkimuspöydälle ja laskin housuja ja nostin paitaa. Kylmää sinistä geeliä pursotettiin alavatsalle. Pikkuinen vatsakumpu oli pyöristynyt jo paljon. Gynekologi aloitti ultraamaan ja sanoi heti muutamien mittausten jälkeen, että kasvain on suurempi mitä ollaan ajateltu, verisuonia ei ole pinnalla eikä tuu aortasta tähän suoraan. Tää on joku valtimohaara. Kyyneleet alkoivat virtaamaan pitkin silmäkulmia. Kasvain saa siis hyvin ravinnerikasta verta. Aivokammiot näkyy, muut rakenteet ovat normaalit. Nieleminen onnistuu, vatsalaukussa on nestettä. magneetista näki, että vauvalla on kapea reitti, lapsivettä on kyllä vatsalaukussa ja suolistoon on kertynyt mekoniumia. jotain positiivista, kasvain ei tuki ruokatorvea. Lääkäri pysäytti kuvan: Tästä kuvasta näkyy, että kasvain on oikeella puolella hartian yläpuolella. Tulee korvalehdestä alas. Semmonen 7x5cm. Korvalääkäri saapui huoneeseen ja katsoi kuvaa. Kasvain on suuri, muttei ole täysin mahdotonta sitä leikata. Siinä on kyllä omat riskinsä. Kuvaaminen lopetettiin ja sain pukeutua.

Kasvaimen ollessa näinkin suuri, riskinä on se, alkaako se kasvamaan kehon sisään. Tukkiiko hengitystiet, aiheuttaako aivoihin painetta. Kasvainta on myös leuan alla, joten trakeostooman laittaminen vaatii erikoisosaamista. Vauva vastaa viikkoja ja istukan toiminnassa ei ole häiriöitä. Suosittelemme, että otetaan yhteyttä Helsinkiin ja katsotaan onko siellä suurempaa osaamista kuin täällä. Todennäköisesti on. Minua eniten kiinnosti kuitenkin alateisynnytyksen mahdollisuus, se ei valitettavasti kuitenkaan ollut mahdollista. Sektiossa ennen napanuoran leikkaamista pitää saada hengitystiet auki vauvalle ja tämän kokoinen kasvain pitää leikata joko välittömästi syntymän jälkeen. Kasvain on nyt jo kasvanut paljon. Se ei vaikuta hyvältä. Kaikki luonnollisen alatiesynnytyksen ja mahdollisen vesisynnytyksen haaveet kuopattiin viimeistään nyt. Olin ehtinyt ajatella ja valmentautua kirjoja lukemalla tulevaan koitokseen. Katselin myös sopivia valmennuksia synnytystä varten. Gynekologi kuitenkin sanoi lohduttaen, ettei vauvan syntymätapa tee äitiä. Ei tietenkään tee, olisin vain niin kovasti halunnut kokeilla. Kysyin vielä Valviran päätöksestä. On se tullut, teillä on lupa raskauden keskeyttämiseen.

En osannut ajatella, että perjantaisen toivorikkaan sikiöpolikäynnin jälkeen seuraavalla kerralla mietitään vauvan elinennustetta. Sitä ei käytännössä kukaan uskaltanut sanoa. Se riippuu niin paljon viikoista milloin vauva syntyy. Ja siitä, että sikiö on poika. Pojat ei ole yhtä sitkeitä kun tytöt, ajattelin. Saimme seuraavalle päivälle ajan. Lääkäri ehdotti, ettei tehdä päätöstä nyt hetken mielijohteesta vaan tultaisiin seuraavana päivänä kysymyslistan kanssa. Sain keskustella myös sikiöpolin hoitajan kanssa. Se lohdutti.

Illalla mietittiin miehen kanssa mitä kysytään lääkärissä. Itkin ja pohdin. Ajattelin, että mikä tahansa päätös on, meidän se pitää tehdä ja kantaa siitä vastuu. Kantaa vastuu siitä, että olen koko kevään ja kesän Helsingissä pienen vauvan kanssa. Mitä se tekee meidän taloprojektille, vanhemmalle lapselle tai parisuhteelle? Miten mies jaksaa katsoa itkuista vaimoa kotona ja käydä töissä. Miten arki lähtee rullaamaan taas, pitääkö olla huolissaan heti, jos vauva ei liiku. Voinko edes mennä takaisin töihin? Pitääkö lähteä pääkaupunkiseudulle jo valmiiksi? Olemmeko koko ajan hälytysvalmiudessa mun oudoista oireista?

// Elviira