Tämä alkuraskaus on tuntunut osittain helpommalta kuin esikoisen odotuksen alku. Pahoinvointi on hieman lieventynyt, rinnat ovat edelleen todella arat ja aamuöiset wc-reissut ovat tulleet tavaksi. Vettä juon mielestäni enemmän kuin ennen. Samoin mielitekoja on tullut kaikkeen raikkaaseen. Hedelmät ja kylmät juotavat maistuvat. Erityisesti appelsiinimehu ja piimä.

Esikoisen alkuraskauden aikana kahvin haju teki pahaa, jääkaapin tai pakastimen avaaminen tekivät pahaa. Erilaiset voimakkaat hajut korostuvat tässäkin raskaudessa. Nyt muutama päivä sitten ei ole tarvinnut pidättää hengitystä jääkaapin avaamisen suhteen. Voimattomuus ja heikotus on saatu väistettyä sillä, että tekee asioita vähän kerrallaan. Viime viikolla ripustin jouluverhoja ja en vain jaksanut pitää käsiä ylhäällä verhoja nipsuttaessa. Rinnat ovat olleet turpeat ja ajoittain kivuliaat. Muistan esikoisraskaudessa jo pelkästään suihkun osuessa rintoihin sattuneen. Nyt pingotus ja arkuus ei ole niin voimakasta.

Vaikka päivittäin on ollut liikkeellä ja käynyt ulkona raittiissa ilmassa koiran kanssa on sisälle kotiin tuleminen aiheuttanut pahaa oloa. Ikkunat ovat olleet paljon auki, jotta ilma raikastuisi. Viime päivinä olen nauttinutkin ihan vain lepohetkestä hyvän kirjan kanssa. Olen kyllä miehen kanssa keskustellut, ettei itse nyt aina pysty tekemään vaikka haluaisi sillä, pahoinvoiva olo ja matalat verenpaineet aiheuttavat heikotusta.

Esikoisen raskausaikana olin nuori ja pelkäsin muiden reaktioita ilmottaessani raskaudesta. Yritin pitää tilanteen salaisuutena ulkopuolisilta mahdollisimman pitkään. Toki kerroin miehelleni ja äidilleni heti positiivisen raskaustestin jälkeen ja ystävilleni kerroin varhaisultran jälkeen. Omille isovanhemmille kerroin vasta myöhemmin. En halunnut  järkyttää  heitä. Tietysti oli helppo ottaa omat  vanhemmat mukaan kun asuin samassa talossa. Muutimme  mieheni kanssa yhteen saman vuoden alkusyksystä.

Nyt olen pohtinut raskauden ilmoittamisesta sukulaisille. Haluaisin kertoa kasvotusten tai puhelimitse, niin ettei tarvitse somesta kaikkien lukea. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus kertoa esikoiselle. Ajattelin kuvata hänen reaktionsa, jotta siitä saataisiin mukava muisto. Koira on aavistanut jo tilanteen eikä jätä mua lainkaan rauhaan. On lepäämässä aina vieressä ja laittaa päänsä mahdollisimman lähelle vatsaa. Tosin koiralla tätä käyttäytymistä on ollut aina juoksujen aikaan ja tuntuu, että tämä käytös on vahvistunut entisestään.

Ensi viikolla on ensimmäinen neuvolakäynti johon menen yksin. Mies on töissä. Oli vaikea saada aikaa sopimaan kummallekin, kun neuvolan vastaanottoajat olivat täynnä. Onneksi itsellä on vuorotyö, joten aamuajan saaminen ei tuntunut hullulta. Ensikäynnillä kuitenkin kuluu paljon aikaa ja halutaan luoda hyvää hoitosuhdetta äitiysneuvolan asiakkaaseen.

/ Elviira