Odotuksiani Kiinasta
Huomaan, että paperisota, jota joudun käymään ennen lähtöä, on vaikuttanut asenteeseeni koko juttua kohtaan. Suoraan sanottuna enimmäkseen lähinnä vituttaa erilaiset notarisoinnit, laillistamiset ja hakemukset. Tunnen olevani vähän kiittämätön kakara, kun en osaa olla innoissani tulevasta. On selvästikin tullut aika kirkastaa itselleni, mitä asioita odotan Kiinassa oleilulta.
Ruoka
Odotan pääseväni maistamaan aitoa kiinalaista ruokaa, sekä myös kaikkea outoa, josta en täysin tiedä mitä syön. Erityisesti odotan kasvisruokia ja hyvin maustettua tofua. Lisäksi toivon pääseväni paikallisen ruuanlaittajan oppiin, ja oppia käyttämään mausteita itsekin. Myös oikeasti laadukkaan teen juomista odotan innolla.
Peurat
Peurat ovat toteemieläimiäni ja kaupunki, johon olen muuttamassa, on kiinalaiselta nimeltään Peurakaupunki (näen tässä kohtalon johdatusta!). Siellä kuulemma keskustapuistossa pyörii paljon peuroja. Tavoitteenani on ottaa niistä ainakin yksi hieno valokuva.
Maisemat ja nähtävyydet
Kiinan muuri, Kielletty kaupunki, Taivaallisen rauhan aukio, Terrakotta -armeija, Shanghai, Hongkong. Myös Kiinan luonto, sen vaihtelevuus, kiinnostaa. Erityisesti odotan sitä, että pääsen harjoittelemaan valokuvaamista. Kiinnostavia yksityiskohtia varmasti riittää.
Some-vieroitus
Kiinan surullisen kuuluisa palomuuri tekee Facebookin, Instagramin, Netflixin ja Googlen käytöstä hankalaa. Tämä mahdollisesti lisää aikaa, jota voin käyttää esimerkiksi piirtämiseen, kirjan suunnitteluun tai valokuvaamiseen. Huomaan, että mitä vähemmän vietän ruutuaikaa, sitä paremmin ajatukseni kulkee ja sitä luovempia ideoita saan.
Akupunktio
Olen kokeillut akupunktiota unettomuuteen, ja koin sen tehoavan. Akupunktiossa olen elämäni ainoan kerran syvärentoutunut, joten jo senkin takia sinne on sen kotimaassa mentävä säännöllisesti. Vaivat vaan kiinaksi paperilapulle ja tökittäväksi!
Itsessä tapahtuvat muutokset
Vaihto-opiskelu Espanjassa teki minusta spontaanimman ja henkilökohtainen reviirini pieneni. En jännittänyt enää niin paljon asioiden hoitamista, kun vuoden ajan olin pärjännyt kököllä espanjan kielitaidollani. Tänä keväänä kriiseilin, mihin suuntaan työn suhteen lähtisin. Tämän työpaikan saaminen oli niin yllättävä juttu, että uskon tämän tapahtuvan syystä. Muutoksia omissa ajatuksissa ja toimintatavoissa on odotettavissa, ja se on ehdottomasti positiivista.
Lähellä olevat paikat
Japani on Maat, joissa haluan käydä -listallani toisena. Kuukauden mittaisella talvilomallani pääsen käymään vihdoin siellä. Ja muissa paikoissa, jotka ovat tuolloin lähempänä kuin koskaan aiemmin.
(Kuvat kollaasista: akupunktio , Kiinan muuri, peurat, ruoka, Tokio)