Jännän äärellä: Kiinalaisissa häissä

Viikko sitten minulla oli kunnia päästä osallistumaan työkaverini häihin. Kyseessä oli kolmas päivä häiden juhlintaa, tätä tilaisuutta olivat edeltäneet juhlat miehen sukulaisten kanssa ja juhlat naisten sukulaisten kanssa. Olin innostunut päästessäni näkemään, millaisista juhlista olisi kyse. Olen osallistunut erilaisiin juhliin työpaikallani, ja tiesin kiinalaisten tykkäävän mahtipontisesta meiningistä. 

 

Pukeutuminen

Koska olin jo Suomessa helmikuussa käydessäni vienyt ison osan vaatteistani mennessäni enkä tuonut mitään tilalle, viime tipassa tullut kutsu aiheutti aika pahan vaatekriisin. Kun yritin kysellä kollegoiltani, millainen on tällaisen tilaisuuden pukukoodi, sain vastaukseksi että kaikki käy. Kunhan ei laita kirkkaanpunaista, se väri on varattu morsiamelle. Googlettelin, että suosittuja värejä naisten hääpukeutumisessa on vaaleanpunaisen ja violetin eri sävyt. Raivoshoppailin itselleni paidan ja kengät häitä edeltävänä päivänä, ja toivoin etten olisi yli- tai alipukeutunut. Sitä en ollut, sillä  ”kaikki käy” näytti pitävän paikkansa: vieraiden vaatteet vaihtelivat formaalista kasuaaliin, kotelomekoista farkkuihin. 

Morsiusparin lähisukulaisilla oli tarkempi pukukoodi; suvun miehillä oli vaaleanpunaiset kauluspaidat, äideillä purppuranväriset juhlamekot. Kaasoilla puuteria. Entäs se morsian sitten? Juhlan aikana hänellä oli kaksi mekkoa, valkoinen ja punainen.

Lahjat 

En mielelläni anna Suomessakaan häälahjaksi rahaa, joten koin kiusallisena kun minulle selvisi, että kiinalaisissa häissä on tapana antaa lahjaksi rahaa, ja että summa, jonka minun oletettiin morsiamen kollegana antavan, ei ollut mikään pieni. Kuulemma myös muunlaisen lahjan antaminen on ok, mutta oli vaikea keksiä mitään ihmiselle, jonka tunnen vain pinnallisesti. Hääpaikalla oli kolme ihmistä keräämässä lahjarahoja ja kirjaamassa, kuka antaa minkäkin verran. 

Tarjoilut

Odotukseni ruuan suhteen eivät olleet kovin korkeat, koska en ole innostunut paikallisesta keittiöstä. Tykkäsin Pekingin ankasta, savustetusta tofusta, höyrytetyistä sienistä ja vihanneksista sekä erilaisista lihoista. Toki valikoimassa oli myös sisämongolialaisia erikoisuuksia eli erilaisia limaisia asioita. Ruokaa tarjottiin aivan järjettömiä määriä, ja sitä jäi hirveät määrät syömättä.

 

Joka pöydässä oli kaksi riisiviinapulloa (tietysti meidän pöydässämme vain suomalaiset joivat..), kaksi askia tupakkaa, limsaa, kuumaa vettä ja hääkarkkeja. 

Ohjelma

Erikoisinta koko tilaisuudessa oli, että kyseessä oli kahden tunnin lounas, jonka aikana tapahtui kaikenlaisia spektaakkeleja. Lavalla kävi koko ajan esiintyjiä. Morsian laskeutui katosta puolikuussa catwalkille ja käveli sieltä lavalle, jonka erikoistehosteet muistuttivat Broadway -musikaalia. Morsian ja sulhanen vaihtoivat lavalla sormuksia, ja ihmiset mässyttivät samaa aikaa lounasta. Se tuntui oudolta. Toisaalta tapahtuman arvoa tuotiin esiin mahtipontisuudella, mutta tavallaan sen arvoa alennettiin, kun mikään ei tuntunut olevan niin tärkeää, etteivätkö vieraat voisi samaan aikaan tehdä muita asioita. Vaikka suomalaisissa häissä on välillä vähän turhaa pönöttämistä, tykkään kuitenkin että joihinkin asioihin suhtaudutaan tietynlaisella hartaudella.