Kiinassa opittua

Vuosi 2017 on ollut kohdallani vahvasti Kiinan vuosi. Elämä on täällä niin intensiivistä, että tuntuu kuin olisin ollut täällä paljon pidempään kuin kolmasosan vuodesta. Ajattelin, että vuoden kertauksen sijaan on mielekkäämpää miettiä, miten elämäni ekspatina on tähän mennessä  minua muuttanut.

Tähän mennessä Kiinassa eläessä olen oppinut…

– katsomaan epämääräisesti kaukaisuuteen, etten huomaa kaikkia uteliaita katseita.

– ylittämään autotien melko tyynesti melkein mistä kohdasta tahansa. Enää sykkeeni ei nouse korviin, kun seison kuusikaistaisen tien keskellä kun molemmilta puolita ajaa autoja läheltä ohi. Suojatietä ylittäessä pääni kääntyy nykyään automaattisesti edestakaisin, eikä eri puolilta kääntyvät autot enää hirvitä.

– olemaan pelkäämättä taksissa, vaikka paikallinen ajotyyli on holtitonta eikä turvavöitä käytetä.

– sanomaan oman asuinalueeni nimen taksikuskille niin, että tulen heti ymmärretyksi.

 – juomaan häpeilemättä omia juomia ravintolassa.

– ettei kiinalaisille kannata kertoa härskejä vitsejä.

– iloitsemaan pienistä asioista. En ole ikinä sanonut näin paljon sanaa ihana kuin täällä.

– etuilemaan röyhkeästi.

– että voin olla ruuan suhteen todella nirso.

– että toisen ihmisen jalkojen välistä ryömiminen on törkeää, koska vanha kiinalainen sanonta sanoo niin.

– kerrospukeutumisen jalon taidon (täällä on hyytävän kylmä).

– että pelkkä radikaalikin maisemanvaihdos ei riitä ammatillisen kriisin ratkaisijaksi, jos työtehtävä pysyy samana.

– etten ehkä olekaan niin hyväksyvä ja avoin toisen kulttuurin erilaisille tavoille kuin kuvittelin.

– ottamaan apua vastaan ja sietämään avuttomuuden tunnetta. Kiinalaiset ovat niin avuliaita, että apua saa pyytämättäkin.

– että Baotou ≠ Kiina. Minulla on ollut oikein kivaa Pekingissä, Hohhotissa ja Xi´anissa. Baotoussa näkyy arki, joka on huomattavasti hankalampaa kuin arki Suomessa. Olen Baotoun ulkopuolella myös kärsivällisempi joitain niitä kiinalaisia ärsyttävyyksiä kohtaan, jotka saavat minut kyrsiintymään täällä noin sekunnissa, koska pienet hankaluudet kuuluvat matkusteluun.

 

Toivon, että vuoden 2018 aikana opin lähettämään postia Suomeen, saan kerätyksi tarpeeksi rohkeutta osallistua armeijahenkiselle joogatunnille, uskaltaudun akupunktioon, opin rentoutumaan ja hyödyntämään ajanhaaskaukselta tuntuvan 2 tunnin tauon töissä sekä aloitan viimein erään projektin, jonka deadlineksi olen asettanut heinäkuun 2018.