Kuherruskuukausi on todellakin ohi
Tällä viikolla on Kiinassa vietetty kansallista lomaviikkoa. Tämä käytännössä tarkoittaa, että lähes kaikki kiinalaiset lähtevät turistihommiin tai sukuloimaan. Teki mieli jäädä Baotouhun makaamaan meritähtenä sängylle eikä suorittaa viikon lomalla yhtään. Lomapäivät ovat kuitenkin niin kortilla, että jos tämän työkomennuksen aikana meinaa nähdä yhtään muuta Kiinaa, on reissuun lähdettävä ruuhkista huolimatta.
Olin lähtöä edeltävänä päivänä saikulla, joten reissuun lähteminen mietitytti. Onneksi olo oli yöjunassa Baotousta Pekingiin siedettävä, sillä junamatka oli sellaisenaan ilman huonovointisuuttakin aikamoinen koettelemus: Juna heilui holtittomasti, makuuvaunun sängyissä ei voinut istua eikä oikein nukkuakaan, vaunussa haisi pierulle, junan vessa oli oksettava ja kanssamatkustajat aloittivat mölyämisen seitsemältä aamulla (juna oli perillä 11lta). Lomaviikon todellisuus paljastui Pekingin juna-asemalla: en usko ikinä jonottaneeni metroon pääsyä näin pitkään. Kun olin kanniskellut 15 kilon matkalaukkua portaita ja tunkenut sen kanssa täysiin metrovaunuihin, oma puolikuntoisuus alkoi tuntua. Matka juna-asemalta hotellille kesti noin kaksi ja puoli tuntia.
Hotelli oli onneksi oikein hulppea, sillä päädyin viettämään hotellihuoneessa erittäin paljon aikaa. Ensimmäisen Pekingin päivän iltana menimme tosi kivaan tacopaikkaan, jossa pystyin syömään vain tomaatteja, koska kaikki muu oksetti. Sitten nousikin houreinen kuume ja lähdin hotellille. Makasin koko toisen lomapäivän hotellissa vesi- ja mehudieetillä. Kaikki Pekingin to do´t jäivät seuraavan kertaan.
Ainoa kuva Pekingistä; kun ruoka vihdoin maistui.
Kolmantena lomapäivänä lähdimme luotijunalla Xi´aniin. Olimme sopineet seuraavalle päivälle turistiopastuksen Terrakotta -sotilaille ja pariin muuhun kaupungin nähtävyyteen. Olimme onneksi katsomassa sotilaita heti aamusta, sillä pois lähtiessämme jonot olivat suorastaan eeppiset.
Vaikka ihmismäärä oli tässä vaiheessa vielä ”kohtuullinen”, museovierailu oli enimmäkseen tätä.
Museossa kamerani hajosi, minua tuupittiin ja tönittiin enkä tajunnut mitään oppaamme selostuksesta (hänen englantinsa ei tosiaan ollut fluent, niin kuin mainostettiin). Kierroksen jälkeen söimme paskaa kiinalaista ruokaa. Oli sateinen päivä, joten emme halunneet mennä suunniteltuihin ulkokohteisiin. Kävimme kuvaamassa yhtä temppeliä ja lähdimme hotellille.
Turistit ovat usein ärsyttäviä, mutta Xi´anissa minusta alkoi tuntua, että kiinalaisturistit ovat poikkeuksellisen ärsyttäviä. Moni ei ole nähnyt ulkomaalaista ennen, ja me olimme heille yhtä lailla nähtävyyksiä. Kiinalaisturistit räkivät, roskaavat, etuilevat. tunkevat ja huutavat. En saanut Xi´anin muslimikorttelista mitään irti, koska ihmiset vituttivat minua niin paljon.
Tällainen oli muslimikortteli.
En ole muutenkaan suuri nähtävyyksien fani matkoillani, mutta tällä matkalla minua ei kiinnostaneet nähtävyydet tippaakaan juurikin tuosta ihmismäärästä johtuen. Parasta Xi´anissa oli tuntuva alennus GAPin liikkeessä, italialainen ja intialainen ravintola sekä hyvän valkkarin löytäminen paikalliselta Stokkalta.
Xi´anissa oli myös kauniita, perinteisiä rakennuksia.
Urpojen kiinalaisturistien katseleminen ja kiinalaisesta ruuasta saatu vatsatauti saivat minussa aikaan todella vahvan kiinavastaisuuden. Kiinalainen ruoka maistuu minusta tällä hetkellä lähinnä öljyltä enkä halua syödä sitä hetkeen. Paikalliset ärsyttävät, kiinan kielen kuuleminen ärsyttää. Kotiin palatessa kylmä asunto, asioiden hoitamisen tehottomuus (pesukoneeni odottaa korjaamista tai vaihtamista nyt kolmatta viikkoa) ja veden hakeminen automaatista ärsyttävät.
Kun ulkomailla asuva ihminen valittaa uudesta asuinmaastaan, joku tulee aina kommentoimaan, että mikään ei estä lähtemästä takaisiin kotiin. Ennenkin ulkomailla asuneena tiedän, että tämä on kuitenkin vain ohimenevä vaihe. Vaihe, jolloin kaikki uudessa asuinmaassa vituttaa. Tällä hetkellä Kiinan hyvät puolet eivät paina vaakakupissa juuri mitään. Tässä kohtaa tarvitsen mahdollisimman paljon omaa aikaa ja etäisyyttä paikalliseen kulttuuriin. Ja kun olen ollut epäsosiaalinen mörkö tarvittavan ajan, asiat alkavat taas tuntua siedettävimmiltä ja alan ehkä jälleen nähdä niitä hyviäkin puolia täällä asumisessa.