”Hanki vakuutukset, avaa toinen pankkitili, hanki luottokortti, keksi lääke syöpään, lähetä tämä lomake tänne ja tämä sinne, panikoi, vuokraa Suomen kämppä, raahaa tavaroita ympäri Suomea, myy sänky, juokse kaupungin hanki alasti sukkahousut päässä, tulosta miljoona paperia ja ota niistä kaikista kopiot, revi pääs irti ja hyppää jokeen, osta läppäri, aikakone ja kuuraketti, hajoa… Kaks viikkoa enää!”

Näin kirjoitin Facebookiin kesällä 2011, kun olin valmistautumassa vaihtovuoteen. Muistan hyppineeni seinille stressistä tuossa hiukan ennen lähtöä. Yöunet meni ja muuta mukavaa.

Samankaltaiselta tuntuu myös nyt. What to do -listani näyttää tällä hetkellä tältä:

Hanki matkavakuutus. Käy hammaslääkärillä. Käy lääkärillä. Käy gynekologilla. Varaa kampaajalle aika. Osta hengityssuojain. Pyydä lääkkeisin englanninkieliset reseptit. Käännätä tutkintotodistus. Hanki englanninkielinen rikosrekisteriote. Pyydä entisiltä työnantajilta englanninkieliset työtodistukset. Varaa aika suuhygienistille. Ota passikuvat viisumia varten. Hanki viisumi. Opettele kiinan alkeita. Opettele syömään syömäpuikoilla. Hanki tarvittavat rokotukset. Irtisano asunto. Myy huonekalut. Myy suurin osa tavaroista. Päivitä vaatekaappi. Hanki kameraan isompi muistikortti. Siirrä tarvittavat ohjelmat vanhalta läppäriltä uudelle. Päivitä kännykän soittolista. Tee Kelalle ilmoitus ulkomaalaistumisesta. Selvitä työttömyysturva. Selvitä yksityinen eläke. Tee selvitys verotoimistolle. Siirrä postit äidin luokse. Osta suomenkielisiä pokkareita. Osta adapteri. Ota kopiot tärkeistä papereista. Kaverin polttarit. Järjestä läksiäiset. 

Toistaiseksi valmisteluista johtuva stressi on ollut hyvä, asioita eteenpäin vievä voima. En ole sortunut pahaan tapaani lykkäillä asioita. Uskon, että tarkka lista tehtävistä asioista aikatauluineen on ollut kohdallani toimiva.

Pitkässä valmistelulistassa on myös se hyvä puoli, että epäoleellisista asioista murehtiminen jää vähemmälle. Kun paahtaa menemään, ei ehdi ajatella. Paitsi että iltaisin ehtii. Iltaisin sekä murehdin että mietin myös kivoja, innostavia asioita. Eilen esimerkiksi suunnittelin, missä maissa käyn, kun työsuhde päättyy. Olen mielessäni myös visualisoinut tulevaa kotikaupunkiani ja asuntoani. Miettinyt, millaisia kuvia laittaisin matkakuviin keskittyvälle Instagram-tililleni. Ihan kiva, että ajatukset ovat enimmäkseen positiivisia, mutta kylläpä myös tuo innostunut ylikierroksilla oleminen valvottaa! Ja aivan yhtä lailla kuin murehtiminen, myös jonkin kivan asian kuvitteleminen etukäteen on vähän hölmöä, koska todellisuus voi tulevaisuudessa olla hyvin erilainen kuin oli kuvitellut. Kiinassa kung-futa opiskellut Joonas Tolvanen sanoo HS:n haastattelussa tärkeimmäksi oivalluksekseen, että jos murehtii asiosta etukäteen, joutuu murehtimaan kaksi kertaa. Yritän ottaa sen nyt ohjaavaksi elämänohjeeksi. 

Paljon tekemistä siis riittää, ja täytyy todella keskittyä siihen, että keskityn olennaiseen. Niihin asioihin, joille voin juuri nyt tehdä jotain.

ps. Olisin halunnut laittaa tähän postaukseen aiheeseen liittyvän hassun kuvan, mutten jaksanut keskittyä sellaisen etsimiseen. Sen sijaan kerron teille, että lähes aina, kun kirjoitan puhelimella kiina, siitä tulee ensin kiima. Olen kiimassa. Ihme kiimalainen. Puhutko sä kiimaa? Kiimassa syödään hyönteisiä. Hehehe.