Kun kirjoitin viimeksi havaintojani kiinalaisesta työkulttuurista, olin ollut havainnoimmassa sitä vasta muutaman päivän. Ajattelin puolen vuoden työkokemuksen jälkeen palata tähän aiheeseen, koska tekemäni havainnot ovat rikastuneet ja olen alkanut paremmin ymmärtää paikallista kulttuuria.
Kiinalaiset kollegani ovat käyneet läpi kiinalaisen koulutusjärjestelmän, joka perustuu ulkoa opettelulle ja opettajan auktoriteetille. Tämän puolivuotisen suurimpia haasteita onkin ollut saada työkavereista irti, mitä he oikeasti ajattelevat. Kaikki on ok. kaikki käy, ja sitten myöhemmin tulee ilmi, miten tehdyistä päätöksistä tai suomalaisten toimintatavoista on käyty avautumassa kiinalaiselle esimiehelle. Kyse ei ole kaksinaamaisuudesta, vaan sosiaalisen harmonian tavoittelusta ja kasvojen säilyttämisestä. Omia oikeuksiaan ajava ja omia mielipiteitään muille tyrkyttävä on itsekäs ja röyhkeä. Jos jotain olen täällä oppinut, niin omien ideoideni ja mielipiteideni tuomisen esiin hyvin pehmeästi. On ollut melko raskasta punnita sanojani jatkuvasti, mutta olen saanut siitä positiivista palautetta.
Työpaikallamme noudatetaan 8-18 työaikaa, kahden tunnin tauolla. Muitakin malleja on kokeiltu, mutta niistä kaikista on joku löytänyt jotain vikaa. Sitä, että me teemme kaikki tällaista työvuoroa, on perusteltu tasa-arvolla ja sillä että kaikkia tarvitaan koko päivän (tämä ei pidä paikkansa, tarve on näennäinen). Koska työpaikalta poistuminen on niin aikaavievää, kahden tunnin tauolla ei ehdi juuri mitään, ja siksi olen päätynyt viettämään taukoni työpaikalla. Ja tauko työpaikalla ei ole sama asia kuin tauko työpaikan ulkopuolella. Päivät ovat minulle 10 tunnin päiviä, koska mieleni ei irroittaudu työasioista tauon aikana. Oman lisänsä työpäivien rasittavuuteen tuo vieraalla kielellä kommunikointi ja kulttuurierot. Nyt, vain pari päivää ennen talviloman alkamista, kehoni sanoi että nyt riittää, ja puski pintaan kaikki ylirasituksesta kertovat oireet.
Kiinalaiset kollegani ovat myös avautuneet omalla epäsuoralla tavallaan väsymyksestään. Olen tässä miettinyt, että onko heidän väsymyksensä kuitenkin erilaista. Mielikuvani kiinalaisten elämästä on, että he tottuvat lapsesta asti raatamaan. Lapset käyvät erilaisissa harrastuksissa ja tekevät läksyjä ja lukevat kokeisiin pitkin iltoja ja viikonloppuja. Kiinalaiset vaikuttavat kokevan vapaa-ajan hyvin eri tavalla kuin suomalaiset. Kiinalaiset viettävät sunnuntait perheensä kanssa ja vapaamuotoisia illallisia asiakkaiden kanssa ei koeta työajaksi. En tiedä onko keskivertokiinalaisella lainkaan samanlaista tarvetta mitääntekemättömään yksinoloon kuin kaltaisellani semi-introvertillä suomalaisella. En myöskään tiedä, tunnetaanko Kiinassa työuupumuksen käsitettä, vai nimetäänkö itsensä loppuunpolttanut ihminen jotenkin muuten. Kun työkaverini kertoi näkevänsä unia töistä ja heräävänsä keskellä yötä miettimään työasioita, hän itse kutsui sitä omistautuneisuudeksi. Itse kutsuisin samaa burn outin merkiksi. Stressin käsite tunnetaan, mutta siihen ei ilmeisesti suhtauduta yhtä vakavasti kuin länsimaissa. (Todennäköisesti sekin koetaan vaivana, joka lähtee juomalla tarpeeksi lämmintä vettä.)
Kiinalaiselle tuntuu olevan tärkeää, että hän työskentelee ahkerasti. Hän on valmis tekemään töitä viikonloppuisin, vastailemaan asiakkaille mihin kellonaikaan tahansa, venymään ja paukkumaan valittamatta. Olen kuullut sanottavan, että kiinalaiset kollegani ovat valmiita tekemään kovasti töitä, koska he niin kovasti uskovat tähän hankkeeseen. Omistautuneisuus ei ole mikään kiinalaiselle kulttuurille erityinen piirre, tehdäänhän pitkiä päiviä muuallakin. On vaikeaa sanoa, kuinka paljon tähän kollegoideni omistautuneisuuteen vaikuttaa sisäinen motivaatio ja kuinka paljon lapsuudesta lähtien omaksuttu tapa toimia.
Kiinalainen yhteisöllisyys työkonteksissa tulee ilmi siinä, että työyhteisö on kiinalaisille kollegoilleni kuin perhe. Eikä perheen kanssa vietettyä aikaa välttämättä koeta työnä. Työn ja vapaa-ajan raja hämärtyy herkästi. Vaikka pidän kiinalaisista työkavereistani ja suomalaisista työkavereistani on tullut minulle läheisiä, en silti kutsuisi työkavereitani perheenjäsenikseni. Varsinkin, kun täällä puolet ”perheestä” sulkee suomalaiset usein ulkopuolelle puhumalla keskenään kiinaa. On hyvä, että työyhteisössä tullaan hyvin toimeen, mutta jos työkaverit koetaan perheenjäseninä, on vaikeaa ottaa omaa aikaa.
Ylihuomenna alkaa kauan ja hartaasti odottamani kuukauden talviloma. Tuntuu pahalta hehkuttaa lomaa työpaikalla, sillä kiinalaisilla työkavereillani on lomaa kuukauden sijaan viikko. He ovat myös aloittaneet työt aikaisemmin, tehneet pidempiä päiviä ja päivystäneet työpaikalla lauantaisin. Olen kokenut välillä huonoa omaatuntoa siitä, että olen näin heikko, laiska ja hemmoteltu. Vaikka todennäköisesti kiinalaiset ymmärtävät sen, että suomalaiset ovat koulussa ja töissä tottuneet hyviin erilaisiin lähtökohtiin. Mainitsin aikaisemmin työvuorot ja tasa-arvon. Tasa-arvosta haluan tähän loppuun vielä sanoa muutaman asian. Olemme olleet kiusallisen tietoisia epätasa-arvoisesta asetelmasta, joka on johtunut jo pelkästään palkkaerosta. Meidän työsopimuksemme kattaa asioita, joista kiinalaiset voivat vain haaveilla. Tasa-arvoa olemme koittaneet edistää niin, ettei kiinalaisten tarvitsisi tehdä sellaisia asioita, joita mekään emme tee. Tämä ei ole mennyt läpi. Epätasa-arvoa on häivytetty ainoastaan sillä, että suomalaiset tekevät samaa työvuoroa kuin kaikki muutkin. Kiinalainen käsitys tasa-arvosta tuntuu olevan, että kaikilla on yhtä kurjaa.
Ensimmäiseksi ulkomaankomennuskohteeksi Kiina on ollut uuvuttava. Olisi ollut huomattavasti helpompaa aloittaa erilaisiin työkulttuureihin tutustuminen jossain Euroopan maassa, mutta huomattavat kulttuurierot ovat toisaalta opettaneet minulle todella paljon asioita itsestäni. Tästä näkökulmasta suosittelen Kiinaa: jos on jumissa eikä oikein tiedä millainen ihminen on tai mitä haluaa.
