Tavoitteena Tuhkolma-syndrooma

En ole kirjoittanut tänne hetkeen, koska ei ole huvittanut. Edellisessä postauksessa totesin kärsiväni pahasta kulttuurishokista, ja kyseinen olotila jatkuu edelleen. Passini on työlupaprosessissa, eikä minulla ole myöskään väliaikaista matkustusasiakirjaa, jolla voisi matkustaa junalla eli olen panttivankina tässä takapajuisessa kiinalaiskaupungissa. Elämä on täällä sen verran turhauttavaa, hankalaa ja kulttuurierot niin suuria, että enimmäkseen väsyttää ja vituttaa. Koska jatkuva vitutus ei ole terveellistä, ajattelin nyt yrittää lähestyä asioita positiivisuuden kautta.

Vitutuksen kohde 1: Vesi
Lämpimän veden juonnin uskotaan ratkaisevan kaikki ongelmat. Jos ihminen on kipeä, se ei johdu muiden ihmisten seurasta, levon puutteesta, ilmansaasteista tai huonosta käsihygieniasta vaan siitä, ettei ole juonut tarpeeksi vettä. Olen kuullut ”You should drink more water” varmaan satoja kertoja. Myös juomakelpoisen veden hakeminen ja kantaminen lähikaupalta on aivan todella rasittavaa

–> Kun veden juomisen tärkeydestä jankutetaan koko ajan ja kaikki juovat vettä monta kertaa päivässä, tulee itsekin muistettua juoda sitä tarpeeksi. Veden kantaminen lähikaupalta on oikeasti aika pieni vaiva, eikä automaattivesi maksa paljon (8 litraa 13 senttiä). Suomessa käydessä ja Suomeen palatessa muistaa varmasti arvostaa puhdasta hanavettä,

Vitutuksen kohde 2: Joukossa tyhmyys tiivistyy

Baotoulaiset uskovat ihmeellisiin asioihin, eivät osaa käyttää länkkärivessoja (julkisten vessojen pönttöjen istuimilla aina pissaa, kun joku juntti kyykkii niilläkin), hoitavat asioita uskomattoman tehottomasti ja perustelevat valintoja oudoin perustein. 

–> Kerrankin tunnen olevani tehokas, fiksu, sivistynyt ja luova (sekä aavistuksen ylimielinen).

Vitutuksen kohde 3:Itse kaupunki

Baotouhun on turhauttavaa pyytää vieraita, koska täällä ei ole oikeastaan mitään nähtävää tai tehtävää. Ilmanlaatu on ajoittain todella huono. Kaupunki on rasittavan kiinalainen. Ihmiset tuijottavat, osoittelevat ja kuvaavat.

–> Täällä on hyvät shoppailumahdollisuudet ja ihan hyviä ravintoloita. Täältäkin saa Nutellaa, pastaa, Maybellinen meikkejä ja länkkärimerkkien vaatteita. Ilmanlaatu on huomattavasti parempi kuin Pekigissä. Kaupungin kiinalaisuus kartuttaa varmasti melko tehokkaasti kulttuurikompetenssia. Silmiinpistävät kulttuurierot ovat välillä myös todella viihdyttäviä. Voin melko varmasti sanoa, että kukaan tuttuni ei ole käynyt Baotoussa, joten minulla on mielenkiintoista kerrottavaa ihmisille kotona. Ja kun se viisumi irtoaa ja passi palautetaan, on entistä enemmän innoissaan muista paikoista, joissa pääsee käymään. Kiinnostuksen kohteena oleminen on välillä myös imartelevaa, ja ihmiset auttavat valkoista naista mielellään.

Vitutuksen kohde 4: Kielimuuri

Kaikki on vaikeaa, kun usein kumpikaan osapuoli ei ymmärrä toista.

–> Oma ymmärtämättömyyteni on johtanut siihen, että pari kertaa on tullut päästyä pälkähästä. Melko usein on tullut positiivisia yllätyksiä, kuten alennus vaatteesta, jonka luulin olevan normaalihintainen. 

 

En tiedä, tulenko ikinä rakastamaan Baotouta, mutta ainakin voin opetella nauttimaan elämästäni täällä. Viimeisen kuukauden olen pyrkinyt tekemään vapaa-ajallani asioita, jotka saavat hetkeksi unohtamaan, että olen tällä hetkellä hyvin oudossa ympäristössä. Tällaisia asioita on ollut HBO:n sarjojen katsominen, pastaruuat, kitaransoitto, kuntosali ja piirtäminen. Ehkä seuraava askel on ottaa kaupunki oikeasti haltuun ja etsiä täältä niitä kivoja paikkoja, joissa viihdyn.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään