Ulkomaisten työntekijöiden luokittelu Kiinassa
Nyt ollaan jännän äärellä. Olen alkanut seurata Kiinassa asuvia tubettajia, ja törmäsin tänään tähän videoon. (Video itsessään on ehkä hieman pitkäveteinen, mutta aihe on mielenkiintoinen.) Työlupaprosessini on alkanut jo täällä Suomen päässä, mutten ollut kuullutkaan tuollaisesta Kiinassa työskentelevien ulkomaalaisten rankkaamisesta. Piti googlettaa heti videolla näkyvä testi.
Pääsin nipin napin luokkaan B, Professional Talent. Olen sopivan ikäinen ja työskentelen Kiinan mittapuulla pienessä kaupungissa, mutten puhu kiinaa, minulla ei ole työkokemusta Kiinassa enkä ole valmistunut TOP200 -yliopistosta.
En tiedä, mitä ajattelisin.
Kyse on uuden ohjelman pilotista, joka käynnistettiin marraskuussa 2016. Tavoitteena on yksinkertaistaa työlupaprosessia, mikä on tietysti hyvä asia. Mutta jotenkin suomalaisen näkökulmasta tuo tuntuu vaan… jännältä.
Ja sitten taas toisaalta. Kyllähän Suomeenkin halutaan houkutella erityisesti ulkomaisia huippuosaajia. Myös meillä asetetaan maahanmuuttajia paremmusjärjestykseen, vaikkei se ihan samalla tavalla näyttäydykään.
Olen silti vähän mímáng, hämmentynyt.