Vain yksi elämä aikaa

Meillä kaikilla on vain yksi elämä aikaa. Yksi elämä aikaa olla iloinen, rakastettu ja onnellinen.

Haluan omalta osaltani jakaa inspiraatiota ja positiivista mieltä sekä auttaa muita löytämään työkaluja onnellisen elämän luomiseen. Tästä syystä perustin blogini. Haluan myös seurata omaa kehitystäni ja inspiroitua itsekin. Olen nuori urasuuntautunut nainen ja viime aikoina olen ollut kovin kiinnostunut oman henkisen hyvinvointini kehittämisestä. En usko, että nämä kaksi asiaa sulkevat pois toisiaan ja haluankin kertoa oman näkemykseni siitä kuinka oman henkisen hyvinvointikäsityksen laajentaminen ei tee sinusta hihhulia vaan päin vastoin – tukee myös menestymistä työuralla.

Mistä minä inspiroidun? Self help -kirjat kuulostivat ensin ainakin minun korviini epäonnistujien tai mielenrauha-meditaatio-zen -hössöttäjien kirjoilta. Tiedätkö sellaisen ihmisen, jonka näkee bussissa ja ajattelee vain, että Meillä ei ole kyllä mitään yhteistä vaikka toistaalta salaa vähän kadehtii kuinka rauhalliselta ja onnelliselta henkilö näyttää? Myöhemmin olen todennut, että Self help -teeman voisi aivan yhtä hyvin mieltää itsensä jatkuvasta kehittämisestä kiinnostuneiden ja oman elämänsä uraohjusten kirjoiksi. Toden totta, osa kirjoista on niin syväluotaavia, että keskittymiseni ei niihin riitä, mutta olenpa löytänyt joukosta oikeita helmiäkin. Minua ovat inspiroineet muun muassa Jen Sinceron You Are A Badass sekä Esther ja Jerry Hicksin Vetovoiman laki -kirjat. Suosittelen todella aloittamaan mieluummin tuosta Jen Sinceron kirjasta mikäli kaikenlainen self help on täysin hyppy tuntemattomaan.  Jos aloitat Vetovoiman laista, pidät sekä minua että kaikkia self help -kirjoja vähintäänkin tärähtäneinä. Kerron tarkemmin kirjoista ja muistakin kirjavinkeistä myöhemmissä postauksissa.

Blogissani tulen kertomaan lisää erilaisista uraan ja hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Kerron laajemmin mikä inspiroi minua, millaisista lähtökohdista lähdin omaa uraani rakentamaan, millaisia haaveita minulla on sekä nuoresta iästäni huolimatta millaisia vinkkejä minulla on antaa oman henkisen hyvinvoinnin kasvattamiseen. Oman hyvinvoinnin lisääminen ei vaadi juuri rahaa, ei urheilijataustaa, ei ketodiettejä eikä täydellistä sisustusta. Olen silti sitä mieltä, ettei missään nimessä ole tuomittavaa myöskään tavoitella täydellistä sisustusta, rahaa tai urheilullista vartaloa. Jokaisella meillä on vain yksi elämä ja kaikkein tärkeintä olisi tehdä siitä juuri itsensä näköinen. Kerron myöhemmin millaista elämää minä tavoittelen ja mistä olen jo tällä hetkellä erityisen kiitollinen.

Oikein ihanaa tiistaita (pääsiäisen pyhät kyllä sekoittivat ihan täysin rytmini, elän aivan maanantaissa) kaikille! Sydämeni saisi värisemään tieto siitä, jos joku innostui lukemaan jo ensimmäisen postauksen – ihan tänne loppuun asti! Joten kommentoihan alas, heräsikö mielenkiintosi kuulemaan lisää tai vaikka miten sinun viikkosi on lähtenyt käyntiin?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *