Ego <3

Usein henkisissä piireissä törmää egon käsitteeseen. Nimenomaa törmää – kuin kivimuuriin, ilman jarruja. Monissa henkisissä yhteisöissä opetetaan hankkiutumaan eroon egosta, ego on paha asia. Ego on pelko. Ego johtaa harhaan. Egoa vastaan tulee taistella.

Samalla kuitenkin näissä henkisissä yhteisöissä julistetaan, kuinka rakkaus voittaa kaiken. Voiko rakkautta käyttää aseena taistelussa? Mielestäni sana ”taistelu” on jo häviämistä. Sodissa ei ole voittajia. ”Nyt minä lyön egoni kuoliaaksi rakkaudella!”…?

Toisessa ääripäässä henkisillä poluillaan ovat vasemman käden polun edustajat, joille tärkeintä on yksilöllisyys ja elämän nautinnollisuus asioissa, joita ”oikean käden polulla” pidetään usein egoistisena ja itsekkäänä, jopa syntinä.

Aleister Crowleyn sanoin ”Do what thou wilt” (Tee kuten tahdot) voidaan kuitenkin tulkita molemmista lähtökohdista. En usko, että kummassakaan suuntauksessa tätä tulkittaisi siten, että ”toimi hetken mielijohteittesi mukaan ajattelematta seurauksia”. Itse koen sanoman siten, että ”tee kuten todella haluat tiedostaen kauaskantoiset seuraukset, jotka myöskin ovat todellista tahtoasi”. 

Se todellinen tahto löytynee rakkaudesta, joka meissä kaikissa asuu. Rakkaudesta itseen ja sitä kautta ympärillemme. Emme voi antaa muille mitään sellaista, mitä meillä itsellämme ei ole. Onkin hyvä rakastaa itseään niin vuolaasti, että rakkaus läikkyy yli rajojen ja tarttuu kaikkeen ympärilläolevaan herättäen lisää rakkautta. Se ei ole millään tavalla negatiivisen itsekästä, päinvastoin. 

Mikä sitten on egon rooli tässä kaikessa? Miksi meille sellainen on syntynyt? Egon suurin voima on pelko. Pelko on elintärkeä systeemi meissä ja egon ensisijainen tehtävä onkin pitää meidät hengissä. Itsesuojeluvaisto. 

On totta, että nykymaailmassa egot pullistelevat kuoristaan ja ovat päässeet laajalti hallinta-asemaan. Jos ajattelemme itseämme osasina joista koostumme, huomaamme ensin, että meillä on keho. Kehon lisäksi meillä on mieli. Aivot ovat osa kehoa, mutta eivät ole tuo mieli. Aivot yhdistää kehon ja mielen toisiinsa. Tämä kokonaisuus muodostaa meille ”aluksen” joka kuljettaa meitä tässä ulottuvuudessa, tällä planeetalla. Me emme kuitenkaan ole keho tai mieli.

Sielun tavoittaminen on upea kokemus. Meditointi on yksi hyvä sielun havainnointityökalu. Läsnäoleminen. Hengityksen ja sydämenlyöntien tunteminen. Sydän on sielun koti, kuten aivot ovat mielen koti. Meditointi on oikein hieno sana sille, että ON. Tunne siitä, että on olemassa. Useimmiten tämä tunne on, kuin olisimme tarkkailijana omalle kehomielellemme. Se antaa perspektiiviä ja tyhjentää turhaa kuormaa mielistämme.

”Emme ole ihmisiä kokemassa henkisiä kokemuksia, vaan henkisiä olentoja kokemassa ihmiskokemuksia”, lausuu muuan Pierre Teilhard de Chardin. Ihmiskokemuksen yksi osa on kokea ego, erillisyys, yksilöllisyys. Vaikka pääsisimme kuinka korkealle omalla henkisellä polullamme, ego ei häviä tässä elämässä. Keho tai mielikään eivät häviä. Ainoastaan niiden kanssa työskentely ja erottelukyky paranee.

Kun puhutaan valaistuneista mestareista, jopa Jeesuksella, Krishnalla ja Buddhallakin oli huonoja päiviään. Buddha oppi, että monet huonot hetket syntyivät Maran kautta. Buddha päätti ystävystyä Maran kanssa ja tutkiskella tätä. Hän kunnioitti Maraa tärkeänä opettajanaan. Ilman Maraa Siddharta ei olisi koskaan saavuttanut valaistumista ja tullut Buddhaksi. Siinä on jo syytä olla kiitollinen egolle.

Vastustaminen, kieltäminen ja taistelu ”pahaa” vastaan vain voimistaa tuota vastavoimaa. Sen hyväksyminen, tutkiminen ja rakastaminen osana kokonaisuutta tuottaa kokemukseni ja tulkintojeni mukaan paljon parempia tuloksia ;)

Kyse ei siis ole taistelusta. Kyse on vain siitä, että löytää sielunsa ja opettelee erottamaan todellisen tahdon sydämensä kautta egon, kehon ja mielen avustuksella.

Kuva: mesosyn.com