”Tämä saattaa ehkä loukata, mutta..”

Olen törmännyt kyseiseen aloitukseen monissa keskusteluissa. Mikä saa meidät tekemään moisen aloitteen?

En nyt viittaa kirjoituksiin, jotka välttämättä sanantarkasti alkaisivat kyseisellä tavalla, mutta ajatus kirjoittajalla kuitenkin on samanlainen. Tiedostaa vastaanottavansa mahdollista provosoitumista, herättävänsä ristiriitoja ja vastustusta. Se johtuu vain siitä, että itse viesti on kirjoitettu provosoituneesti, ristiriitaisesti ja vastustaen.

Mitä jos ennen aloitetta hiljenisikin hetkeksi? Uskon, että oman mielipiteen tai näkemyksen voi tuoda esiin myös ymmärtämisen kautta. Ensin olisi hyvä ymmärtää itseään. Miksi kirjoitan tässä mielentilassa? Mikä saa minut takajaloilleni?

Pohjimmiltaan tuo vastustava ilmaisutapa lähtee omasta epävarmuudesta. On puolustettava omaa mielipidettä kokiessaan sen uhatuksi epäsuorasti jo ennen sen tuomista julki. 

Päällimmäinen tunne on se, että ”tämä on tyly totuus, herätkää”. Kenties se juontaa juurensa siitä, että omalla kohdalla on joskus ajatellut toisin ja tullut sitten tuomituksi, lannistunut ja alistunut tällaiselle ”ikävälle faktalle”. Ärsyyntyminen syntyy siitä, että törmää ajatuksiin, jotka eivät ole vielä kohdanneet tällaista tuomiota. ..tai mikä pelottavinta, eivät mahdollisesti olekaan lannistuneet siitä vaan löytäneet tiensä moisen alentamisen yläpuolelle.

Jokaisella ihmisellä on oma maailmankuvansa ja oma totuutensa. Asettuminen ristiriitaan tai vastakkain jonkun totuuden kanssa johtaa vain epätasapainoon, sillä meidän on mahdotonta nähdä suurta kokonaiskuvaa siitä, miksi toinen ajattelee ja toimii omalla tavallaan, joka voi poiketa suurestikin omasta tavasta. 

 

1235994_226877677461824_623411036_n.png

 

Vaikka itse vastustan esimerkiksi ajatusta ”guruista” ja uskonnoista – siitä, että ihminen antaisi oman henkisyytensä jonkun toisen ohjailtavaksi, olen ymmärtänyt vastustavani sitä omalla kohdallani. Vaikka koenkin, että totuus on meissä jokaisessa ihan itsessämme, saatamme silti tarvita ulkopuolista apua ja johdatusta löytääksemme sisimpämme. Kyse voi olla vaikkapa henkisen alueen opettajasta, oli se sitten joogaa, meditaatiota, Reikiä tai enkeleitä. Minullakin on ollut opettajiksi itseään kutsuvia opettajia ja olen paljon itseoivalluksia saanut heidän avustuksellaan. Näiden opettajien tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomiksi ennenpitkää. Jään helposti jumiin vastustavaan ajatukseen, että opettaja tulisikin riippuvaiseksi oppilaastaan eikä tahdokaan tulla tarpeettomaksi. Näin on varmasti myös usein tapahtunut. Mitä sitten? Sekin kertoo vain siitä, että myös opettaja on oppilas ja tämän oppilas voikin olla mitä suurin henkinen opettaja hänelle. 

Tunnistan itsekin sen, että paras ja tehokkain oppi meille tulee usein nimenomaa kantapään kautta. Miksi niin kiivaasti koetamme ”suojella” toisiamme saamasta tätä tärkeää oppia? On toki jalo ajatus, että ”koska minä olen joskus erehtynyt ja kompastunut, voin estää toisia kompastumasta”. Tuo ajatus on kuitenkin jo kompastus itsessään, sillä se sisältää uhrautumista, marttyyriyttä, vastustusta ja ylemmyydentuntoa. 

Kun tuo tunne seuraavan kerran nousee pintaan, aion hiljentyä ja tutkia itseäni, sillä olen huomannut, että se on suuri mahdollisuus, tärkeä opettaja – kunhan sitä vain malttaa kuunnella sen sijaan, että antaa sen usuttaa itsensä toisten kimppuun. 

 

//www.youtube.com/embed/zky1Lti0uVs

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *