Vatsalihakseton.

Tiedättekö sen jooga-asanan, jossa selinmakuulta nostetaan ensin lantio ylös, sitten jalat suoraan ylös ja uloshengityksen aikana viedään ne pään yli taakse lattiaan? Joo, juuri se ihanan rentouttava ja selkää venyttävä asana. Olen aina ennen nauttinut kyseisestä liikkeestä suunnattomasti. Vaan tällä kertaa koin kauhistuksen: uloshengitys, lantio ylös; sisäänhengitys, jalat ylös. Mieli sanoi, kyllä, tähän asti kaikki hyvin – vaan kuinka ollakaan, kun kohdistin katseen jalkoihini, niin siinä ne edelleen möllöttivät, lattialla. Mitä ihmettä! Juurihan minä ne nostin ylös! Toisella sisäänhengityksellä kävi samoin – nostin mielestäni jalat suoraan ylös, vaan ne olivat ja pysyivät lattialla.

Tästä kokemuksesta voinen päätellä, että vatsalihakseni ovat kadonneet. Raskaus vei minulta paitsi hampaat suusta, ilmeisesti myös keskivartalovoimat. Aivan tajuttoman ärsyttävää, sillä minulla on aina ollut hyvin vahvat keskivartalon (selkä- ja vatsa-) lihakset. Jopa aikoina, jolloin en ole liikuntaa pahemmin harrastanut, olen silti pystynyt kivutta tekemään vatsalihasliikkeitä puoli tuntia putkeen. Nyt en saa edes jalkoja nostettua ylös. En pysty sanoin kuvailemaan sitä kammottavaa tunnetta, kun oma keho ei tee niin kuin käsken. Kamalaa. Onneksi tästä pääsen (tai ainakin jalkani pääsevät) vain ylöspäin ja onneksi ensimmäinen ja kaikkein vaikein askel  (eli liikuntaharrastuksen aloittaminen ja elimistön aktivointi) kohti parempaa kuntoa on otettu. Pyrin tällä hetkellä harrastamaan liikuntaa kolmesti viikossa, jospa ne vatsalihaksetkin joskus tekisivät paluun.

P.S. Mistään dieetistä ei siis ole kyse, olen tullut vuosien mittaan siihen tulokseen, että näytän ihan yhtä hyvältä 70- kuin 90-kiloisenakin (raskauden loppumetreillä painoin peräti 108 kiloa ja näytin silloinkin ihan pirun hyvältä). Mutta haluan olla terve. Haluan olla vahva, että jaksan nostella Kainia, ilman, että selkä paukkuu. Haluan olla hyvässä kunnossa, että jaksan juosta hänen kanssaan pihalla. Haluan olla notkea, että saan metsästettyä karanneet pallot sängyn alta. 

Jos kuitenkin käy niin, että tässä tanssiessa, joogatessa ja uidessa painoni alkaa laskea, otan senkin muutoksen ilolla vastaan, kuten otin raskauden aikaisen lihomisen ja imetyksen tuoman kehon muutoksenkin. Elämä (varsinkin raskaus, mutta myös matkat, hyvä ruoka, eri harrastukset, töissä käyttämien happojen aiheuttamat arvet käsivarsissani ja niin edelleen) näkyy kehossani ja olen elämästäni, kokemuksistani ja niiden tuomista muutoksista ylpeä.