Mutsien kymppi.

Nyt se on virallista. Olen yksi kymmenestä äidistä, jotka juoksevat toivon mukaan Naisten kympin. Tai siis sen Mutsien kympin.  Hirvittää. En ole koskaan pitänyt juoksemisesta. Olen käynyt lenkillä ehkä kahdesti ja silloinkin mökillä, äitini pakottamana. Olen juossut viimeksi (siis yhden ainoan kerran) teininä minkään sorttisessa järjestetyssä tapahtumassa ja silloinkin vain Naisten vuoksi-juoksutapahtuman, Naisten kympin lyhyemmän ja pienimuotoisemman itäsuomalaisen sisaren.

Juoksuhistoriastani kertoo jotain ehkä se, että tänään joogan jälkeen (liikunnan jälkeisessä mielihäiriötilassa) kysyin Kainin isältä: Hei, voitaisiinko me tulla sun luo sunnuntaina, voisin käydä juoksemassa pienen lenkin siinä pururadalla? Hiukan hämmentyneen näköinen mies vastasi: Et sä taida voida siellä juosta. Siellä on lunta ja pururata on latu.

Niin tietysti, unohdin vain.