Melkein koti.

Muuttopäivästä asti olen odottanut sitä hetkeä, kun pääsen esittelemään blogissani uutta kotiamme. Sitten, kun kaikki laatikot ja laukut on purettu ja kaikki tavarat ovat oikeilla paikoillaan ja kuvat seinällä. En uskonut, että siinä kestäisi näin pitkään – olen tottunut muuttaja ja myös erittäin tottunut tavaroiden purkaja ja paikoilleen asettelija (sen jälkeen kun 16-vuotiaana muutin pois kotoa, en ole yhdessäkään paikassa asunut vuotta kauemmin). En tullut kuitenkaan ottaneeksi huomioon yhtä asiaa. Tuota pientä ihmistä, joka tarraa jalkaani kiinni jos yritän tehdä jotain muuta kuin viihdyttää häntä. Olen yrittänyt siis sisustaa yleensä Kainin päiväunien aikaan, mutta usein käy niin, että nukun itse myös päiväunet silloin, tsihihi. Eli laatikoita on edelleen purkamatta muutama, ja vaatteet ovat kyllä oikeissa kaapeissa, mutta aivan kamalassa epäjärjestyksessä.

Lisäksi meiltä puuttuu huonekaluja. Meillä ei ole keittiön pöytää eikä tuoleja (Kainilla on oma syöttötuoli, mutta itse olen toistaiseksi syönyt sohvalla lautanen sylissä), Kainin tavaroille pitäisi hankkia jostain matala hyllykkö tai taso, ja parveke kaipaa matalan pöydän tai jotain muuta, en ole vielä ihan varma, että mitä. Jotain. Kävin tänään Koivukylän kierrätyskeskuksessa kurkkimassa, mutta kaikki kivat huonekalut oli luokiteltu ’arvohuonekaluiksi’, joten hintakin oli sen mukainen (esimerkkinä ihan ookoo pöytä plus kaksi tuolia 190 euroa). Joten huikea sisustusbloggaukseni ei toteudu vielä tänään.

Yhden askeleen pääsin kuitenkin eteenpäin tässä kotiutumisprojektissani: ostin kukkakaupasta puun, jonka etäisesti tunnistin tai luulin tunnistavani, ja joka paljastui sypressinsukuiseksi havupuuksi. Ilmankos tunnistin, Ateenassa on lapsuudenkotini lähellä todella paljon sypressejä. Nyt pitäisi keksiä sille jostain uusi ruukku.

P.S. Vinkkejä otetaan vastaan huonekaluvajettamme koskien.