Sukulaisia, vaan ei omia.

En vaan voi mitenkään tottua ajatukseen, että ihminen, joka on minulle Koko Maailman Kaikkein Tärkein, on tärkeä myös ihmisille, joita minä en oikeastaan edes tunne.

Tänään tapahtunutta: Kainin Kuopion-mummi ja ukki tulivat Vantaalla käymään. Eli siis Kainin isän vanhemmat, jotka minä olen tavannut neljästi aiemmin (kaksi mökkireissua, sairaalavisiitti, kun Kain oli juuri syntynyt ja Kainin ristiäiset). Emme siis todellakaan tavanneet usein edes aiemmin. Tulevaisuudessa todennäköisesti vielä harvemmin, joten mitään erikoisen läheistä suhdetta heidän ja Kainin välille tuskin pääsee kehittymään. Mummi ja ukki tiedostavat tämän ilmiselvästi, mikä on aika surullista huomata. Mummi vertaa itseään koko ajan ’mummoon’, eli äitiini. Hän neuloo Kainille vaatteita ja lähettää ne meille postitse. Hän etsii joka kerta mökiltä lisää vanhoja aarteita Kainille – Kainin isän ja sedän vanhoja leluja ja kirjoja. Hän soittelee minulle viikottain ja kyselee kuulumisia. 

Ja minä poden syyllisyyttä siitä, että tein asiat hänelle vielä vaikeammaksi ja Kainin kaukaisemmaksi.