Kainilla on asiaa.

Siis ainahan se on puhunut paljon.

Jo puolivuotis-neuvolassa terveydenhoitaja kirjoitti neuvolakorttiin ’iloinen, juttusa poika’. Juttua on piisannut siitä lähtien. Ei aina ymmärrettävää, mutta tunnistettavien sanojen puutetta on korvannut jatkuva korkeadesibelinen älämölö. 

Ihan oikeita sanoja alkoi esiintyä vauhdilla melkein vuosi sitten, viime joulukuussa. Silloin tuli äitiä, maitoa, kenkää, leipää ja vaippaa.

Nyt, päiväkodin aloittamisen myötä, tekstiä on alkanut tulla harppausaskelin, joka päivä uutta. Poika toistaa perässä ja osaa ’lukea’ kirjojaan – eli muistaa, mitä niissä lukee. Sanoja tulee päivittäin muun muassa, laiva, auto, äiti, mummo (Kreikassa), eno, mennään, syömään, hyvää, mehua, lisää, kiitos, eiei!, kengät, Onni, ulos, kissa, heppa, apua!, lammas (bää), hiiri – ei, en pysty kaikkia kirjaamaan, joten ehkä tyydyn kirjoittamaan pari hauskinta tapausta.

Tapaus 1: Olisikohan ollut elokuussa, Kainin eno oli tullut meille kylään Kainin nukkuessa päiväunia. Kun Kain heräsi, hän huomasi heti, että joku on vessassa ja kysyi iloisesti: Kakka, mutta kuka?

Tapaus 2: Menimme jokunen viikko sitten hakemaan Kainin päiväkodista yhdessä äitini kanssa. Samaan aikaan paikalle saapuivat myös Leevin isovanhemmat. Äitini sanoi: Ai katsos, Leeviä tuli mummo ja ukko hakemaan. Kain korjasi heti: Mummo ja papus!

Tapaus 3: Istuimme keittiön pöydässä syömässä mustikkapiirakkaa, samalla jotain musiikkiohjelmaa puhelimesta katsoen. Kain tanssahti tuolissaan puolelta toiselle ja laulahti: Mä viiiiiihdyn!

Ei ole enää tylsää, ei.