Perheonnea.

En vieläkään ole onnistunut saamaan eilisiä uutisia pois ajatuksistani. En voi käsittää sitä huolen ja surun määrää, mikä vanhemmilla pakosti on, kun omalle lapselle sattuu onnettomuus tai todetaan vakava sairaus. En voi myöskään käsittää sitä, kuinka jotkut vanhemmat jaksavat valittaa pienistä, kun kuitenkin terveys on ja hyvät oltavat. 

En itse jaksa voivotella. Niin kauan kun olen terve, kun poikani ja kissani ja sukulaiseni ja ystäväni ovat terveitä (tuossa järjestyksessä), on kaikki hyvin. Toki elämään mahtuu suruakin, mutta mikään ei ole ylitsepääsemätöntä. Toki nyt joulun alla sitä toivoisi vaikka mitä, mutta meillä on kuitenkin kaikki, mitä me tarvitaan: terveys ja rakastava perhe (Kainin isä kävi tänään taas Kainin kanssa leikkimässä, oi sitä riemua!).

Ei minulla tänään muuta. Olen järkyttynyt ja kiitollinen, omasta pienestä perheestäni äärimmäisen onnellinen.

P.S. Kain käänsi juuri kylkeä ja murisi unissaan. Kukaan tai mikään ei voi olla söpömpää.