I want the world to stop.

Joskus sitä oikeasti toivoo kaiken pysähtyvän hetkeksi. Noin tunti sitten herättiin Kainin kanssa päiväunilta radiosta kuuluvaan Belle and Sebastianin kappaleeseen. Asuin usean vuoden Skotlannissa kyseisen orkesterin laulajan naapurina, joten kappaleet saavat aina hymyn huulilleni ja askeleen kevyeksi. Lisäksi Kain heräsi hyväntuulisena, kuten yleensä, ja pusutteli kasvojani. Aurinko paistoi ikkunasta suoraan sänkyymme (oikeasti ulkona sataa, mutta auringonpaiste luo oikeamman mielikuvan). Ei ollut kiire minnekään, elämä oli täydellistä.

Voisiko näitä hetkiä jotenkin säilöä purkkiin talven varalle?

P.S. Puhelin pärähti soimaan, maistraatista ilmoitettiin, että osoitteenmuutostamme ei voida käsitellä, ennen kuin lapsen toinen huoltaja on muuton hyväksynyt ja kirjallisesti vahvistanut.

P.P.S. Tajusin unohtaneeni illalla molempien uimapuvut uimahalliin. Ärr.

P.P.P.S. Kain parahti itkuun. Täydellisyyshetki virallisesti ohi. Tervetuloa takaisin elämään.