Ei vierasta.

Soitin aamulla sinne kotihoitopalveluun ja kaikki järjestyy. Jälleen kerran, olen yllättynyt siitä, kuinka hyvää huolta meistä pidetään. Ensi tiistaista eteenpäin tämä äiti saa viikottain pari kolme tuntia vapaata. Äitiydestä. Aikaa hoitaa asioita, käydä suihkussa, viedä roskat ja/tai hakea postit, ilman, että joku roikkuu nilkassa. Ehkä joskus mennä jopa sinne uimahalliin, ehkä. Eikä palvelu edes maksa mitään.

 

Puhelimessa juttelin mukavan oloisen naishenkilön kanssa, joka kysyi pakolliset tiedot sekä Kainista että minusta. Kun hän esitti kysymyksen ’Vierastaako Kain?’, niin meinasin tiputtaa luurin syliini häkellyksestä. Siis ihan ymmärrettävä kysymys, ei siinä mitään, mutta ei, ei Kain vierasta. Kain nauttii suunnattomasti uusien ihmisten tapaamisesta ja vanhojen tuttujen näkemisestä.

 

Kun me muutama päivä sitten tilattiin ystäväni Hannahin kanssa intialaista ruokaa kotiin (en ollut muistanut, että pyhäinpäivänä kaupat ovat kiinni), niin Kain ryömi innoissaan tuhatta ja sataa olohuoneesta ovelle, katsomaan kuka siellä on. Kun verailijaksi paljastui ihminen, jota Kain ei tuntenut, niin alkoi kiljuminen. Siis riemusta kiljuminen – ’Jee, meille tuli uusi kaveri leikkimään!’

 

Kun rakas ystäväni Stella tuli tänään käymään täällä meillä, niin Kain hyppäsi Stellan syliin ja yritti maistaa häntä. Sitten Stellan sormuksia. Ja Stellan tukkaa. Hän esitteli Stellalle kaikki lelunsa ja kirjansa ja vilkutteli hänelle jatkuvasti. Okei, Kain on tavannut Stellan kerran aikaisemmin – vajaan kahden kuukauden ikäisenä.

 

Kun bussipysäkillä eräs mummo kysyi minulta, minkä ikäinen Kain on, niin Kain vastasi hihkumalla onnesta ja tarjoamalla mummolle haukkua lapasestaan.

 

Kun puhelimeni käy soittamaan Skypen tuttua ääntä, Kain alkaa nauraa ja riemuita. ’Kuka ihana ihana siellä tällä kertaa soittaa minulle?!’

 

Ja niin edelleen. Ei, ei Kain vierasta. Sosiaalinen, välitön, iloinen ja ihmisiä rakastava Kain ei vierasta.