Entäs äidin unet?
Tässä ei ole tarkoitus aloittaa keskustelua minun unenlahjoistani tai väsymyksestäni (pärjään ihan kiitettävästi, kiitos kysymästä – kun vain malttaisin käydä nukkumaan samoihin aikoihin kuin nuori herra, niin ei olisi mitään hätää eikä väsyttäisi tämänkään vertaa), vaan miettiä unia. Niitä, mitä jokainen meistä näkee kun silmänsä ummistaa. Olen aina ollut hyvin aktiivinen nukkuessani, näen paljon hyvin todentuntuisia ja vähintäänkin värikkäitä unia ja yleensä myös puhun, liikun ja teen kaikenlaista jännää öisin, josta en aamulla herätessäni muista mitään.
Parhaimpana viime vuosien huumoritarinana mainittakoon se kerta, kun aamulla heräsin petauspatjan alta; ihmettelin, mitä ihmettä kaikille peitoille ja lakanoille on käynyt, kunnes löysin ne kauniissa pinossa eteisestä, oven vierestä. En yhtään osaa sanoa, miksi olin ne sinne vienyt, mutta toimenpiteen jälkeen oli ilmeisesti tullut kylmä, kun piti petarin alle mennä lämmittelemään.
Aikoinaan (noin viisitoista vuotta sitten, mutta silti kertomisen arvoinen tarina) lukion luokkaretkellä jaoin huoneen usean saman luokan tytön kanssa; parilla heistä oli poikaystävät mukana, yhteensä huoneessa siis ehkä noin seitsemän ihmistä minun lisäkseni. Muistan, mitä unta näin yhtenä yönä. Olin Zarassa sovittamassa kopissa kirkkaan oranssin väristä toppia. Se oli hirmu nätti ja päätin ostaa sen. Yhtäkkiä, se takertuikin päälleni, enkä saanut sitä millään pois, vaan rimpuilin ja rimpuilin ja loppujen lopuksi onnistuin jotenkin riuhtomaan sen irti. Kaikki hyvin, vaaratilanne ohi, uni jatkui mitäänsanomattomana sen jälkeen loppuyön. Aamulla heräsin nauruun – oho, olin siis tosissani riisunut yöpukuni pois unissani!
Näitä tarinoita on tuhansia. Mietin niitä, koska havahduin pari päivää sitten omituiseen asiaan. Vaikka edelleen näen unia paljon ja joka yö ja vaikka väsymyksestä huolimatta muistan ne kaikki myös aamulla, niin yhtään unta en ole nähnyt vielä Kainista. En yhtä ainuttakaan unta ihmisestä, joka on päivisin koko ajan mielessäni. Ennen Kainin syntymää näin hänestä unia kyllä, yleensä kauhuversioita synnytyksestä (jotka näin jälkikäteen mietittynä eivät olleet edes niin kovin kaukana siitä, miten synnytys loppujen lopuksi meni, vaikka siinä vaiheessa en osannut vielä pelätä pahinta – pitäisikö minunkin kirjoittaa tänne joku päivä synnytyskertomus? ne näyttäisivät olevan jonkinlainen trendi äitiysblogipiireissä).
Ystävälläni Kostasilla on teoria, jonka mukaan näemme unia, jotta oikea elämä tasapainottuisi. Stressikausina tai hyvin kiireiseen aikaan näemme unia lomista, kukkaniityistä tai ilmeisesti usein myös seksistä. Jos elämässä painotus on rutiineissa, aivot alkavat haluta jännitystä, joten unet ovat täynnä jännitystä ja ovatkin monesti painajaisia. Yrittääkö minun pääni siis nyt tarjota minulle öisin vauva-vapaata aikaa? Jännää.
P.S. Unista puheen ollen, Kainkin ilmeisesti näkee niitä. Kun muutama yö sitten vaihdoin vaivihkaa hänen vaippaansa herättämättä häntä, järkytyin. Tiedän, että se on normaalia. Olin lukenut, että näin tapahtuu myös vauvoille. Tiesin. Paniikki oli silti aikamoinen, puoliksi nauraen ja puoliksi itkien lähetin keskellä yötä Kainin isälle viestin: ’Miten mä saan sille vaipan päälle?!’