Kaikki te rakkaat.

Yritin tänään näin joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi muistella, mitkä hetket tekivät marraskuusta erityisen ja onnellisen. Marraskuuhun kun valitettavasti mahtui hyvin paljon pimeyttä ja negatiivisuutta, flunssaa ja allergisia reaktioita, äidin erikoisia verenvuotoja ja huimauskohtauksia, riitoja, yksinäisyyttä ja sisällä kitisemistä.

 

Kun oikein mietin, päädyin muistelemaan erityisesti kolmea päivää, jotka olivat erityisen onnellisia: se päivä, kun Stella kävi; se, kun Hannah:n kanssa koristeltiin joulukuusi ja kuunneltiin Elviksen joululevyä; eilinen, eli marraskuun viimeinen päivä, kun hyvin hyvin rakas ystäväni Tiuhti pelasti epäonnistuneet tuparipikkujoulufetamitkäolivatkaan ja teki päivästä täydellisen kaikessa tavallisuudessaan ja ei-bilemäisyydessään.

 

Tärkeintä minulle marraskuussa (ja aina) olivat (ja ovat) ystävät. Kain on tietysti nykyään tärkein, mutta heti Kainin jälkeen tulevat ystävät, perhe, sukulaiset. Tärkeät ihmiset. En tarvitse hienoa taloa tai tuhansia lahjoja tai rahaa tai oikeastaan mitään, mitä minulla ei ole. Niin kauan kun ystävät muistavat välillä käydä moikkaamassa, kaikki on hyvin.

 

Näissä tunnelmissa kohti joulua. 

 

P.S. Olin ajatellut kirjoittaa joulupukille toivelistan ja laittaa sen mahdollisesti tänne blogiinkin, mutta se tuntuisi nyt vähän hassulta. Rakas joulupukki, saisinko kaikki minulle tärkeät ihmiset paketissa tänne jouluksi?

 

P.P.S. Rakas joulupukki, muistathan tehdä paketteihin pieniä reikiä, että minulle tärkeät ihmiset saavat ilmaa matkan aikana?

 

P.P.P.S Yritän huomenna saada itseni taas normaaliin materialistiseen mielentilaan, jos vaikka saisin sen toivelistan tänne.