Otin itseeni.

Minulla on tapa. Aloitan aina työpäiväni lukemalla Metro-lehdestä lukijoiden lähettämät tekstiviestit. On hauskaa ärsyyntyä pulliaisten valituksesta. Valitusten aiheet ovat aika, ööh, yhdentekeviä – urputetaan kellojen siirtämisestä, parveketupakoinnista, lapsista ostoskärryissä, naapurien metelöinnistä ja vaikkapa koirankakasta lehtikasoissa. Naurattaa, kun mietin tätiä, joka on ihan OIKEASTI pahoittanut mielensä naapuriasunnon opiskelijan perjantai-bileistä.

Eilen luin kuitenkin tekstiviestin, joka ei naurattanut. Siinä luki suurinpiirtein näin: Pääkaupunkiseudulla joka kolmas lapsi syntyy yh-perheeseen?! Kamalaa! Ennen hävetti synnyttää äpärä, nykyään kehuskellaan miten sossu elättää. Ennen kannettiin vastuu omasta elämästä, nykyään teinit saa lapsia ja elävät yhteiskunnan siivellä, opinnot jäävät kesken ja alkoholia kuluu.

Onhan tuolla palstalla ties minkälaisia tulkintoja tehty, mutta tämä on kyllä pohjanoteeraus.

Ensinnäkin, kyseisen tekstiviestin lähettäjä on selvästikin ymmärtänyt väärin. Kun lehdissä uutisoitiin, että pääkaupunkiseudulla kolmasosa perheistä on yksinhuoltajaperheitä, siinä ei mainittu mitään yh-vanhempien iästä, opinnoista, taustasta taikka omaisuudesta. Tuohon kolmasosaan on laskettu mukaan teiniäidit, vanhemmat äidit, yh-isät, vanhemmat, joiden puoliso on kuollut, hyvin korkeasti koulutetut vanhemmat, työssäkäyvät sellaiset ja myös sulassa sovussa lapsia tehneet ystävät, jotka eivät ole kuitenkaan suhteessa keskenään.

Toiseksi, eikö se ole vastuun kantamista ja oman elämän kontrollia päättää haluavansa perheen samalla hyväksyen sen, että toimivaa parisuhdetta ei ole? Tuskin se puolison puuttuminen ketään alkoholismiin ajaa.

Eli terveisiä vaan sinulle, viestin lähettäjä: Olen 32-vuotias nainen. Minulla on kolme yliopistotasoista tutkintoa, olen filosofian maisteri ja taiteen kandidaatti. Minulla on noin 13 vuotta työkokemusta arvostetulta alalta. Olen lähtöisin keskivertoa varakkaammasta perheestä. En ole alkoholisti, vaikka viinistä pidänkin. Olen sinkku, koska sopivia miehiä ei ole löytynyt. Lapseni ei ole ’äpärä’, hän tuntee isänsä ja tulee tämän kanssa yleensä ihan hyvin toimeen (vaikka silläkään ei pitäisi olla mielestäni merkitystä). Ajattelin kolmissakymmenissä, että jos lapsia haluaa, niin niitä on tehtävä, vaikka sopivia miehiä ei täältäpäin maailmaa tunnukaan löytyvän. Joten tein ja kannan hänestä vastuun. Toimeentulotukea sain viime vuonna, koska kotihoidontuki on niin mitätön. Nykyään minua ei auta kukaan. Opinnot tosin jäivät kesken – väitöskirjan teen loppuun, kun Kain on vähän vanhempi.