Joskus muutama vuosi sitten, haaveilin maalle muuttamisesta. Tätini nauroi, et ole koskaan ollut maalaistyyppiä! No en olekaan, ja siksi juuri maalle muuttamisesta haaveilin. Olen uusien kokemusten ystävä – en ole asunut koskaan maalla, joten se (etäisesti) houkuttelee. En ollut myöskään koskaan aikaisemmin ollut kylpylälomalla, joten sanoin heti kyllä, kun phocahispida ehdotti viikonloppulomaa Vantaan Rantasipi-hotellissa. Vaikka kuulostaakin ehkä hassulta, että minun pitää matkustaa niinkin kauas Havukoskelta etsimään elämyksiä, kuin Helsinki-Vantaan lentokentälle. Jotenkin minulle on aina ollut helpompaa lähteä Intiaan tai Japaniin, kuin kylpylälomalle. Uiminen kuitenkin houkutteli (Kain oli vetänyt uikkarit jalkaan jo neljänä peräkkäisenä aamuna), puhumattakaan hotelli-aamiaisesta. Mmmmmm.

Lähdimme reissuun lauantaina, puolen päivän aikoihin. Muutaman kommelluksen jälkeen (katsoin muun muassa väärää aikataulua lähtiessä, ja ihmettelin kun bussi oli noin puoli tuntia ’myöhässä’) selvisimme hotellille vähän kahden jälkeen. Jätimme laukut hotellihuoneeseen ja nappasimme aulasta Flamingon passit. Kymmenen minuutin reippailun jälkeen olimme jo kylpylällä, vaikkakin väärällä puolella – jouduimme seikkailemaan usean aulan ja tunnelin läpi löytääksemme kylpylän pääaulaan, mutta selvisimme.

Kylpylällä viihdyimme useamman tunnin. Nappulat sukeltelivat ja M ui hienossa kelluvassa puvussaan. Kain oli varsin otettu siitä, että pienessä altaassa oli kärsästään vettä puhalteleva norsu. Uimassa oli niin mukavaa (kumpikaan naperoista ei riehunut, raivonnut tai purrut – eivätkä äiditkään!), että selvisimme saunan ja suihkun kautta ulos vasta kuuden maissa. Nälkä oli hurja, olimme kokonaan unohtaneet ruokkia minityypit, joista varsinkin toinen (se ruokaa enemmän arvostava) oli hermoromahduksen partaalla. Onneksi saimme Jumbon La Famiglia-ravintolasta heille lohta ja ranskalaisia ja itsellemme punajuuri-vuohenjuustopurilaiset, nam.

Ruokailtuamme lähdimme takaisin hotellille ja minityypit sammuivat rattaisiin. Siitä heidät olikin helppo siirtää vaipanvaihdon kautta omaan sänkyyn nukkumaan. Äidit jäivät vielä hetkeksi herkuttelemaan karkeilla ja katsomaan Idolsia, kunnes simahtivat hekin (aina välillä kuulin, kun phocahispida näpytteli koneella blogipostauksia vielä pitkään sen jälkeen, kun itse olin jo unten mailla – toiset ilmeisesti tarvistevat vähemmän unta kuin toiset).

Aamulla herätyskello soi Kainin kimeänä äänenä jo kello kuusi. Phocahispida vielä sinnikkäästi yritti nukkua kahdeksaan asti, kunnes vihdoin luovutti ja lähdettiin koko konkkaronkka alakertaan aamiaiselle. Karjalanpiirakoita, munakasta, puuroa, kakkua, kahvia – herkkuja piti santsata monta kertaa. Kain ja M juoksentelivat ympäri hotellin aulaa ja muita tiloja, kiipeilivät kaiteilla ja olivat niin innoissaan kaikesta uudesta, että henki pihisi – Kainilla kirjaimellisesti.

Aamiaisen jälkeen kävimme vielä katsastamassa hotellin leikkihuoneen. Siellä oli futispöytä (oi!) ja pomppulinna (iik! ja vähän oi!). Puolenpäivän tienoilla lähdimme hotelliin päiväunille ja herättyämme, kahden maissa kotiin.

Ihana viikonloppu oli. Ettei menisi liian ruusuiseksi ja imeläksi onnen hehkuttamiseksi, mainittakoon, että minun elämäni on harvoin täysin ihanaa – palattuani kotiin, tiputin puhelimeni yöpöydältä ja se meni tuhanneksi sirpaleeksi. Saanko lisätä joululahjalistaani uuden iPhonen?