Murtovarkaista ja uusista siisteyskäsityksistä.

Tiedättehän, kuinka elämäntilanteen muuttuessa moniin asioihin suhtautuu täysin eri tavalla, kuin aiemmin. Ei ehkä ihan välinpitämättömämmin, mutta rennommin kuitenkin ja lempeämmin. Lapsen syntymän jälkeen aikataulut eivät ole olleet yhtä tarkkoja kuin ennen, oma perfektionismi on suuntautunut lähinnä siihen lapseen (itse olen kulkenut homssuna jo kohta puolitoista vuotta), omat tavoitteet eivät ole olleet yhtä korkealla eikä koti yhtä siisti. Mutta rajansa kaikella.

 

Tuli taannoin kiire kotiin, kun kuulin naapureilta, että erääseen taloyhtiömme toiseen taloon oli murtauduttu. Apua, meillähän on tuuletusikkuna auki ja apua, siitähän mahtuu hyvin (ehkä todella laiha lapsi) sisään. Ja asutaankin luhtitalon yläkerrassa, emmekä turvassa jossain korkealla kuudennessa kerroksessa. Avasin oven sydän jyskyttäen ja koin elämäni järkytyksen: apua, täälläkin on käyty! Kaikki tavarat mullin mallin, laatikoiden sisältö lattialla, eteinen kenkien ja haalareiden peitossa, sänky yhtä likaista peittomyttyä. Joku täällä on selkeästi ollut ja myllännyt kaiken lisäksi tavarat ympäriinsä, niin kuin elokuvissa, ajattelin. Onneksi meillä ei ole mitään arvokasta.

 

Muutaman sekunnin ajan puntaroin, soitanko poliisille vai en, kunnes tajusin. Sotkut olivat ihan meidän omia. Nyt siivoamaan.

Suhteet Sisustus Oma elämä Höpsöä

Viikon 21 saldoa.

Viime viikolla minä ja Kain (tai minä tai Kain):

– tapasimme ihania ystäviä Karhupuistossa,

– söimme ranskalaisia baarissa,

– kävimme tapaamassa Iksua ja Maisaa ja ihailemassa kissoja (ooo! aaa! ka! ka!),

– saatiin tosi monta pusua (Kain sai, muisk),

vko21d_0.jpg

– juostiin ehkä tähänastisista paras lenkki Päiväkummun pikkuteillä (Tessa juoksi lenkin, jonka aikana Kainilla oli kuulemma ollut hauskaa isin kanssa hiekkalaatikolla ja liukumäessä),

– saimme kylään lapsuudenystäväni, jota emme olleet nähneet pitkään aikaan ja söimme fetapiirakkaa,

– vauvasirkustelimme,

– kävimme kuvauttamassa hampaamme röntgenissä (Tessa kävi),

– vauvauiskentelimme ja sukeltelimme,

– kävimme ystävän ja tämän taaperon kanssa lounastamassa kreikkalaisessa kahvilassa Kampissa,

– samalla reissulla törmäsimme sattumalta hyvään ystävääni Pabloon sekä serkkuuni,

– sambasimme Ankkapuistossa klovni-peruukit päässä (Tessa sambasi),

vko21b.jpg

– ihastelimme puiston kukkia (molemmat) ja toistelimme sanaa ’kukka’ jokaisen voikukan kohdalla (Kain),

vko21c.jpg

– kävelimme lievänä palauttavana treeninä Korsosta kotiin,

– vietimme kokonaisen päivän Maailma Kylässä-festareilla,

vko21a.jpg

– söimme muikkuja (Kain), falafelia (Tessa) ja vohvelia kermavaahdolla ja hillolla (molemmat),

– juoksimme sen Kympin omassa ennätysajassa (Tessa juoksi, Kain kannusti reitin varrella),

-joimme skumppaa (Tessa) ja söimme muffinsseja (molemmat)

– ja valitettavasti pärskimme kovasti ja olimme tukkoisia (molemmat).

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Mieli