Murtovarkaista ja uusista siisteyskäsityksistä.
Tiedättehän, kuinka elämäntilanteen muuttuessa moniin asioihin suhtautuu täysin eri tavalla, kuin aiemmin. Ei ehkä ihan välinpitämättömämmin, mutta rennommin kuitenkin ja lempeämmin. Lapsen syntymän jälkeen aikataulut eivät ole olleet yhtä tarkkoja kuin ennen, oma perfektionismi on suuntautunut lähinnä siihen lapseen (itse olen kulkenut homssuna jo kohta puolitoista vuotta), omat tavoitteet eivät ole olleet yhtä korkealla eikä koti yhtä siisti. Mutta rajansa kaikella.
Tuli taannoin kiire kotiin, kun kuulin naapureilta, että erääseen taloyhtiömme toiseen taloon oli murtauduttu. Apua, meillähän on tuuletusikkuna auki ja apua, siitähän mahtuu hyvin (ehkä todella laiha lapsi) sisään. Ja asutaankin luhtitalon yläkerrassa, emmekä turvassa jossain korkealla kuudennessa kerroksessa. Avasin oven sydän jyskyttäen ja koin elämäni järkytyksen: apua, täälläkin on käyty! Kaikki tavarat mullin mallin, laatikoiden sisältö lattialla, eteinen kenkien ja haalareiden peitossa, sänky yhtä likaista peittomyttyä. Joku täällä on selkeästi ollut ja myllännyt kaiken lisäksi tavarat ympäriinsä, niin kuin elokuvissa, ajattelin. Onneksi meillä ei ole mitään arvokasta.
Muutaman sekunnin ajan puntaroin, soitanko poliisille vai en, kunnes tajusin. Sotkut olivat ihan meidän omia. Nyt siivoamaan.