Korkeammalle pitäisi päästä.

Jokunen päivä sitten käväisin nopeasti kylpyhuoneessa. Yleensä poika tulee sinne(kin) mukaan, mutta tällä kertaa hän ei seurannutkaan minua. Ehdin ajatella, että poika on todennäköisesti pahanteossa – oli liian hiljaista. Palattuani kylppärista takaisin keittiöön, oli näky tämä: 

poydalla.jpg

Neuvokaa siis äitiä hädässä: kuinka ratkaisen tämän ongelman muuten, kuin viemällä kaikki asunnon pöydät, tuolit ja jakkarat kellariin?

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe Höpsöä

Kortti ja auringonpaistetta.

Ei ollut muuten lainkaan hullumpi äitienpäivä (äitienviikosta puhumattakaan).

apaiva1.jpg

Sain kun sainkin kortin, lapsinero kirjoitti nimensä siihen itse.

apaiva2.jpg

Aurinkolahden rantaa lämmitti kevätaurinko ja Kain leikki uusilla hiekkaleluillaan onnellisena.

apaiva3.jpg

Käytiin Lohikäärmepuistossa, Kain chillasi.

apaiva4.jpg

Liukumäki oli aluksi niin jännä, että Kain yritti kiinnittää huomioni muualle keikistelemällä. Ei toiminut, pakotin hänet laskemaan silti.

apaiva5.jpg

Toisella kerralla ilme oli vielä muikeampi.

apaiva6.jpg

Sekä Kain että minä juhlistimme päivää ratsastamalla merihevosilla.

apaiva7.jpg

Ja syömällä kakkua, tietenkin!

Hyvää äitienpäivän iltaa kaikki äidit, omalle äidille kiitos kivasta viikonlopusta.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Hyvä olo