Maalla.
Kun muuttaa kaupungista maalle, niin saattaa nähdä ihan oikeita noitia, jotka virpoo ja varpoo ja kikattaa ja unohtaa lorun sanat ja ovat kaikin puolin suloisia.
Me ollaan Kainin kanssa tulevana vuonna todella tuoreita ja terveitä.
Olen hihitellyt itsekseni tuon edellisen tekstin julkaisemisesta asti. Muistui nimittäin mieleeni hassuttelujuttu nuoruusvuosiltani (eikä edes niin kovin nuoruus-, taisin vielä pari vuotta sitten kyseistä juttua kertoa). Määrittelin jossain määrin puoliksi vitsinä elämäni kahden ässän lain mukaan: kesäisin ässät olivat Sunshine ja Sangria (Kreikassa kun olin), Suomen talvessa puolestaan Sauna ja Spirits.
Nykyään näköjään Sirkustemppuja ja Suklaamunia, näin se menee.
P.S. Mitäköhän seuraavaksi?
P.P.S. En ole koskaan väkeviä edes juonut, olen viini-ihmisiä. Sauna and spirits vaan kuulostaa niin kivalta.