Ruokaa, ruokaa.
Mekin saatiin paketti! Kyllähän sen koko tosiaan yllätti, vaikka monet muut olivat jo omilla tonteillaan sitä ihmetelleet. Tästä pitäisi vähäksi aikaa riittää. Kiitokset Muksu-vauvanruoille.
Mekin saatiin paketti! Kyllähän sen koko tosiaan yllätti, vaikka monet muut olivat jo omilla tonteillaan sitä ihmetelleet. Tästä pitäisi vähäksi aikaa riittää. Kiitokset Muksu-vauvanruoille.
Koska kaikkien suunnitelmien vastaisesti en puhukaan Kainille kreikkaa, niin panostan senkin edestä kreikkalaisten perinteiden ja tapojen säilyttämiseen meidän perheessä. Uudenvuoden piirakkaan kätketään lantti, uuteen kotiin astutaan aina ensin oikealla jalalla ja nyt maaliskuussa laitettiin ranteeseen Μάρτης, eli punavalkoinen ranneke, jonka tarkoitus on suojella auringon polttavalta paisteelta nyt keväällä.
Perinteet ovat ihania ja säästyyhän siinä toki myös pitkä penni, kun ei tarvitse tuhlata rahaa kaikenmaailman UV-suojapukuihin, aurinkorasvoihin ja lippalakkeihin.
Alati liikkuvan taaperon käden kuvaaminen on yllättävän hankalaa.