Ravinnosta.

Muistatteko, kun pari viikkoa sitten kerroin, että neuvolasta suositeltiin ravitsemusasiantuntijan puoleen kääntymistä Kainin alhaisen painon ja ongelmallisten ruokailujen kanssa? No, meille varattiin neuvolasta suoraan aika asiantuntijalle ja pari päivää ennen jouluaattoa meidän kanssa kävi täällä syömässä kasvissosekeittoa mukava täti, jonka syliin Kain halusi heti päästä. 

 

Kokemus oli kaikin puolin erittäin mukava, vaikka olin sitä etukäteen todella paljon jännittänyt. Ajattelin, että asiantuntija seisoisi keittiössämme tuntikausia katselemassa rutiinejamme ja lausuisi vierailun päätteeksi tuomion. Näin ei onneksi kuitenkaan tapahtunut, vaan hän leikki Kainin kanssa sillä aikaa kun minä valmistin ruokaa, samalla jutellen kanssani Kainin ruokailutottumuksista ja antaen neuvoja, vaan ei käskyjä.

 

Hän painotti, että tärkeintä on, että ateria on yhteinen mukava hetki, josta kaikki perheenjäsenet nauttivat. Jos ruokailu käy ahdistamaan, kiukuttamaan tai surettamaan, pitää sanoa kiitos ja siirtyä olohuoneen puolelle leikkimään. Hän korosti, että niin kauan kun lapsi syö päivittäin edes jotain (esimerkiksi palan leipää tai kourallisen rusinoita), ei ole syytä suurempaan huoleen. Syöminen voi kuulemma olla monelle lapselle hankalaa alussa, mutta jos lapsen antaa pikkuhiljaa itse siitä kiinnostua ja totutella, se saattaa hyvinkin alkaa sujua paremmin ihan itsestään.

 

Hän kuitenkin antoi meille ison kasan esitteitä ja paljon neuvoja. Hän sanoi, että niin kauan kuin maitoa tulee, niin imettämisestä ei ole mitään haittaa (toisin kuin eräs aiempi neuvolan terveydenhoitaja minulle yritti vakuuttaa). Maalaisjärjellä tosin, eli ei kannata ensin imettää, heti perään yrittää tarjota puuroa ja sitten ihmetellä, kun ei puuro maistu.

 

Hän korosti yhteisten ruokahetkien tärkeyttä ja sitä, että lapselle tarjotaan mahdollisimman usein samaa ruokaa kuin aikuisille (kun kerroin, että minä en lihaa syö enkä valmista, hän sanoi, ettei valmisruoissa ole yhtään mitään vikaa ja että yhteistä ruokaa voi olla vaikka välipalan banaani). Hän sanoi, että kun lapsi imeskelee ruokaa ja sylkäisee sen sitten lattialle, hän usein ehtii saada siitä kaikki ravintoaineet. 

 

Ruokaa ei saa tarjota, asiantuntijan mukaan, useampaa lajia saman aterian yhteydessä (tätä olin itse ainakin tehnyt aiemmin, jos ruoka ei kelvannut, yritin tarjota jotain muuta). Asiantuntijan mukaan, jos ruoka ei maistu, niin sitä ei pidä tuputtaa, vaan odottaa seuraavaa ateriaa. Aterioiden säännöllisyys on tietenkin tärkeää, tämän tiesin jo neuvolastakin. Kuitenkin Kainin tapauksessa ravitsemusasiantuntija kehotti jättämään välipalan kokonaan pois ja tarjota pojalle vain neljä ateriaa päivässä, että ehtii vähäruokaiselle Kainillekin tulla nälkä.

 

Kannustavaa oli myös se, että asiantuntijakin huomasi Kainin olevan erittäin vilkas (kauniisti sanottuna, samperin pentu ei pysy hetkeäkään paikallaan), joten kyllä hänellä ainakin energiaa riittää. Hän kertoi tavanneensa sellaisiakin lapsia, jotka olivat ihan velttoja ja väsyneitä koko ajan. Kain kyllä jaksaa riehua, joten syytä suurempaan huoleen ei ole niin kauan kun hän syö päivittäin jotain (nykyään rusinat taitavat olla pelastuksemme, niitä menee kourallinen päivässä).

 

Minun on pidettävä ruokapäiväkirjaa seuraavat puolitoista kuukautta, eli siihen asti kun Kain täyttää vuoden. Sitten kun Kain on käynyt 1-vuotiaana neuvolassa ja punnituksessa, hän saa aloittaa maidon juonnin ja siirtyy muutenkin aikuisempaan ruokavalioon, eli saa syödä samaa ruokaa kun minä. Siinä vaiheessa ravitsemusasiantuntija käy meillä uudestaan arvioimassa tilanteen (ja todennäköisesti antamassa minulle taas ison pinon esitteitä). Siihen asti minä yritän olla stressaamatta, sillä stressi on tarttuvaa, eikä me haluta syömishäiriöistä taaperoa.