Run, Tessa, run.

Olen vältellyt siitä kympistä kirjoittamista, – Mutsien Kympistä siis – koska olen ollut itseeni suunnattoman pettynyt. Siis juoksinhan minä sen toki, ehkä kolmisen kilometriä kävelin, loput juoksin tai hölkkäsin tai löntystin. Aikakin taisi olla oma henkilökohtainen ennätykseni, enkä ollut edes maaliin saapuessani pahemmin punainen tai pihisevä. Sain uuden harrastuksenkin tuosta vaan, sillä jo pari päivää kympin jälkeen alkoi jo tehdä mieli taas lenkille. No, mikä sitten mättää?

 

Mutsit kuvassa.

 

Ilmeisesti se, että perfektionistiluonteeni ei kestä sitä nöyryytystä, minkä koin saapuessani viimeisenä mutsina takaisin piknik-paikalle. Vaikka kaikki muut mutsit ovat ihania ja ennen kaikkea meikäläistä kannustavia, eivätkä siis missään mielessä katsoneet löntystelyäni kieroon, niin silti kiusaannuin ja harmistuin siitä, että kaikki muut tuosta vaan juoksivat sen kympin tunnissa eivätkä suurin piirtein edes hengästyneet. 

 

Lisäksi parin seuraavan päivän aikana mutsien Facebook-ryhmän seinä täyttyi kommenteista, joissa mutsi mutsin perään valitti väsymyksestä, kipeistä reisistä ja totaalisesta saamattomuudesta. Minun reisissäni ei sen sijaan tuntunut yhtään mitään, eli en selkeästi pistänyt parastani. Olisivat nyt pienet reisijumit kuuluneet asiaan, tottakai. Minun reiteni kun vaan kävelivät sen viimeisen kolmen kilometrin pätkän, niin ihmekös tuo, kun eivät huutaneetkaan hoosiannaa.

 

Olen siis totaalisen pettynyt itseeni ja suoritukseeni. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettäkö olisin juoksuharrastuksen jättämässä. Päinvastoin, harkitsen vakavasti Helsinki Midnight Run:iin osallistumista ja ensi vuonna tietenkin juoksen sen kympin tunnissa. Lupaan.

 

Rentouttavaa ja palauttavaa jalkahierontaa suorituksen jälkeen. Taisin nukahtaa. Kuvat Katja Lahti.