Sitä kuuluisaa omaa aikaa, yhteistä aikaa ja vähän kipeilyä.

Meidän miniperhe vietti viikonloppua taas Vuosaaren mummolassa. Saunottiin, syötiin, nukuttiin (huonosti). Lauantaina kävin yksin elokuvissa, lähinnä siksi, että satuin pääsemään, toiseksi siksi, että halusin todistaa itselleni pystyväni edelleen nauttimaan muistakin kuin taaperoon liittyvistä asioista.

Ajattelin käydä katsomassa jonkin kepeän komedian, mutta ilmeisesti semmoisia ei enää nykyään tehdä, joten päädyin katsomaan kuvan, joka oli kaikkea muuta kuin kepeä, mutta silti erittäin hyvä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen, jos ei pientä itkun tirautusta pelkää.

Elokuva, Beasts of the Southern Wild, kertoo pikkuisesta Hushpuppy-tyttösestä, joka asuu isänsä kanssa surkeissa olosuhteissa Louisianan suoalueella. Isä kärsii mystisestä sairaudesta, joka pikkuhiljaa ajaa hänet huonompaan ja huonompaan kuntoon . Vesi uhkaa peittää Bathtub-nimisen kyläpahasen alleen. Hushpuppy selviytyy tästä kaikesta mielikuvituksensa avulla.

Koskettava tarina opettaa, että vaikka kaikki äidit eivät jaksa huolehtia lapsistaan ja vaikka kaikkien isit kuolevat joskus, niin ihminen on tarpeen tullen paljon vahvempi kuin voisi koskaan kuvitella. Myönnän, pääsi itku.

P.S. Saimme mummolasta mukaan kotiin viemisiksi migreenin (minä) ja flunssan (Kain).