Vauva harrastaa, osa 7.
Viimeisestä raportista onkin jo aikaa. Kain ei ole nyt keväällä harrastanut ihan yhtä aktiivisesti kuin syksyllä. Tämä johtuu monenmoisesta syystä: päivät olivat alkuvuodesta niin lyhyitä ja pimeitä sekä äiti niin väsynyt, että päivittäinen pukeminen ja ulos lähteminen tuotti vaikeuksia. Lisäksi olemme vierailleet hyvin aktiivisesti ystäviemme luona kylässä ja ystäviä on rampannut koko ajan täällä meillä. Syksyn harrastukset eivät myöskään kaikki meitä miellyttäneet ja/tai ne olivat liian kalliita. Niiden ihan omien harrastusten löytymistä vielä odotellaan, joten siihen asti jatkamme kokeilulinjalla.
Syksyisistä harrastuksistamme muskari jätettiin pois lähes harkitsematta – tai päätös tehtiin helposti. Kain ei yksinkertaisesti ole sellainen lapsi, joka viihtyy sylissä neljänkymmenenviiden minuutin ajan, nätisti lauluja kuunnellen. Yleensä siinä kymmenen minuutin kohdalla alkoi raivoitku, kun ei päässyt juoksemaan, vaikka Kain muuten musiikista pitääkin kovasti. Vauvajumppaa ei enää edellisessä paikassa järjestetty, joten sen suhteen päätös tehtiin puolestamme.
Jotain muuta piti siis keksiä. Kristaliina kehui syksyllä Sirkus Magentan vauvasirkusta, häneltä sain siis ajatuksen kokeilla sitä – sirkustouhut kuulostivat juuri villille taaperolle sopivaksi harrastukseksi. Kain sai vauvasirkuksen kevätkauden syntymäpäivälahjaksi mummoltaan. Kauteen kuuluu kahdeksan varsinaista tuntia ja esitys kauden lopussa. Ensimmäiset pari kertaa olin aivan innoissani: lapsi viihtyi, minä viihdyin ja kaiken kukkuraksi Kain simahti heti tunnin jälkeen pariksi tunniksi ja se jos mikään on onnistuneen vauvaharrastuksen merkki.
Kahtena kertana emme kuitenkaan päässeet. Oletin, että pääsemme ilman muuta korvaamaan tunnit johonkin Sirkus Magentan toisista ryhmistä, mutta tämä ei ilmeisesti ole yleinen käytäntö. Kiukutti vähän, kyse on kuitenkin kalliista harrastuksesta, josta korvaamattomuuden takia jäi kitkerä rahastuksen maku suuhun. Harmi, sillä tunneista pidimme.
Viime tiistaina kuitenkin asiaan tapahtui muutos. Valitin ohjaajallemme korvaamattomuuskäytännöstä ja siitä, miten noin lyhyen ja kalliin kurssin vetäjältä olisin odottanut enemmän ymmärrystä, lapset kun ovat usein kipeänä. Joten painostuksen jälkeen ohjaaja soitti Alppilan ryhmän ohjaajalle ja kysyi, voisimmeko käydä siellä kahdesti. Hän suostui ja kävimme siellä tänään. Ilokseni ryhmä oli vielä parempi kuin omamme ja ohjaajakin ehkä himpun verran taitavampi. Hän opetti meille kädestä pitäen ne liikkeet, joita emme olleet tähän mennessä onnistuneet tekemään. Minä jopa opin jonglöörauksen alkeet, hip hei! Lisäksi kuinka ollakaan, Kain nukkui tunnin jälkeen ne kuuluisat kahden tunnin päiväunet. Nyt kun kurssi on jo melkein ohi, voin sirkusta suositella, jos jaksaa olla korvattavien tuntien suhteen sinnikäs.
Alkuvuodesta kävimme myös kerran Tikkurilan sanataidekoulun ilmaisella kokeilukerralla. Jos mahdollista, kokemus oli vielä kamalampi kuin muskari. Lasten piti odottaa nätisti omalla alustalla, kun jokainen aina vuorollaan haki runopussista kortin, jossa oli joku leikittävä loru. Sitten luettiin loru yhdessä. Ohjaaja komensi kyllä sen lapsen pitää pysyä siinä alustalla, hakekaa lapsenne omalle alustalle HETI! Kain turhautui ja hermostui, jonka seurauksena hän haki korttipussista kaikkien kortit ja ruttasi ne. Tuhma, tuhma Kain – no ei, vaan tylsä, tylsä sanataide.
Uinti on edelleen kivaa, vaikka Kain ei enää suostukaan sukeltamaan. En tiedä miksi, enkä totaalikieltäytymistä ymmärrä, mutta ei se mitään, tehdään muuta.
Nyt, arvoisat lukijat, teidän vuoronne: mikä meiltä on jäänyt kokeilematta? Onko jotain sellaista harrastusta, jota ehdottomasti suosittelette (tai ette suosittele)? Me yritetään edelleen etsiä sitä omaa.